A20  USKON JUURET JA OLEMUS

Herra sanoi Aabrahamille: "Lähde maastasi ... siihen maahan, jonka Minä sinulle osoitan. Minä teen sinusta ..." (1 MOOS 12:1).

Jeesus sanoi heille: "Seuratkaa Minua, niin Minä teen teistä ..." (MATT 4:19)

Jumalan kutsussa ihmiselle on aina saman kaltainen pyyntö: lähteä liikkeelle entisestä elämästä seuraamaan Häntä tielle, jonka Hän osoittaa. Kutsu sisältää myös lupauksen muutoksesta, jonka Herra saa aikaan kanssaan kulkevassa ihmisessä. Kutsuun vastaaminen myönteisesti edellyttää kahta asiaa: ymmärryksen siitä, että Jumala on sen esittäjä, sekä luottamuksen Häneen ja Hänen sanaansa. Tästä alkaa uskon kuuliaisuus Jumalaa kohtaan (ROOM 1:5; 16:26).

Aito usko löytyy siis jo Vanhasta Testamentista, vaikka se selvästi on enemmän uusitestamentillinen käsite. Esimerkiksi vuoden 1972 KJV mainitsee sanan faith = "usko" vain pari kertaa VT:ssa mutta yli 200 kertaa UT:ssa. Niin ikään ilmaus believe = "uskoa" esiintyy vain noin 40 kertaa VT:ssa, kun se löytyy UT:sta lähes 240 kertaa.

"Herraa uskomisesta" puhutaan Raamatussa ensimmäisen kerran Aabrahamin elämän yhteydessä. Kun Aabraham oli Jumalan kutsumana lähtenyt Mesopotamiasta ja asettunut asumaan Kanaanin maan Hebroniin, lausuttiin hänestä seuraava merkittävä tunnustus:

Aabraham uskoi Herraa, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi (1 MOOS 15:6; hepr. ṣeḏākâ = "vanhurskaus", "moitteettomuus").

Tätä Tooran lausetta UT:n kirjoittajat lainasivat sitten myöhemmin useamman kerran. He käyttivät Aabrahamin uskoa esikuvana meidän uskollemme mm. luvuissa ROOM 4, GAL 3-4 ja JAAK 2. On aiheellista kysyä, minkä laatuista oli tuo uskonisämme otollinen usko, joka luettiin hänelle vanhurskaudeksi (ROOM 4:22; kreik. dikaiosynē = "vanhurskaus", "oikeamielisyys", "kelpaavuus"). Aihetta tutkiessamme ymmärrämme, että sydämen usko Jumalaan ei ole luonteeltaan staattinen, vaan kehittyvä ja vahvistuva niin kuin maahan kylvetty sinapin siemen (ROOM 4:20; KOL 2:7; LUUK 13:19). Toisaalta Aabrahamin elämä opettaa myös sen, että usko ei ole vain totena pitämistä vaan luottamussuhde, johon liittyy aktiivinenkin puoli. Apostoli Jaakob kirjoitti tästä uskon jälkimmäisestä olemuspuolesta näin:

Eikö isämme Aabraham tullut vanhurskaaksi teoista. Usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa ja teoista usko tuli täydelliseksi. Te siis näette, että ihminen vanhurskautetaan teoista eikä yksin uskosta. (JAAK 2:21-24)

1. Usko ei ole sokeaa luottamista

Herra sanoi Aabrahamille ... (1 MOOS 12:1).

Raamattu kertoo, kuinka Jumala puhui Aabrahamille monta kertaa ennen edellä annettua tunnustusta Hebronissa (1 MOOS 12:1-3,7; 13:14-17; 15:1,5). Tuolle kaldealaiselle polyteistille Herra antoi todistuksen olemassaolostaan niin selvästi, että tämän oli mahdollista ymmärtää, Kuka hänelle puhui (JOOS 24:2; APT 7:2-3). Aabraham käsitti, että Kaikkivaltias pyrki yhteyteen hänen kanssaan aloittaakseen hänessä pitkälle tulevaisuuteen ulottuvan suunnitelmansa. Herra antoi lupauksen siunata Aabrahamin kautta kaikkia kansoja sekä lupauksen pysyvästä kotimaasta hänen jälkeläisilleen. Jumalan sanat synnyttivät uskon Aabrahamin sydämeen - niin kuin ne yhä tekevät niitä kuulevalle (ROOM 10:17). Näiden sanojen varassa hän uskossa lähti liikkeelle:

Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, joka hänen oli määrä saada perinnöksi. Hän lähti tietämättä, minne saapuisi. (HEPR 11:8)

Luodessaan ihmisen Jumala varusti hänet kyvyllä uskoa ja luottaa erilaisiin luonnollisiin asioihin. Jumalan kuvaksi luotuina meille annettiin myös kapasiteetti ymmärtää ja tutkia Tekijämme käden jälkeä universumissa (PS 147:4-5). Kukapa voisi olla havaitsematta Hänen viisauttaan ja voimaansa luomakunnan tarkoituksen-mukaisuudessa ja luonnonlaeissa (ROOM 1:19-20; JOB 12:7-10; PS 148:3-12). Kuten Raamattu sanoo, Jumalan "näkymättömät ominaisuudet ovat maailman luomisesta asti olleet ymmärrettävissä Hänen teoissaan". Vapaus tämän puheen pyyhkimiseen tietoisesti pois mielestä tehtiin ihmiselle myös mahdolliseksi.

Ennen kaikkea Jumala on ilmoittanut itsensä Poikansa kautta (HEPR 1:2-3; JOH 17:4). Jeesuksen elämä ihmisenä, sovituskuolema ristillä ja ylösnousemus puhuvat Jumalan ihmisrakkaudesta, joka lunasti maailman (JOH 3:16; 2 KOR 5:19; 1 JOH 4:9-10). Saman kutsun uskonyhteyteen kanssaan, jonka Jumala lausui muinoin Aabrahamille, Hän esittää edelleen ihmisille kaikissa kansoissa. Hänen puheensa on voimakkaimmin kuultavissa evankeliumissa Jeesuksesta:

Jokainen, joka uskoo Jeesukseen, saa Aabrahamin tavoin lahjaksi vanhurskauden.

Jeesuksessa täyttyi Jumalan lupaus siunata kaikkia kansoja Aabrahamin siemenessä (1 MOOS 12:3;18:18-19; GAL 3:16,29). 

Jumala on itse vanhurskas vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen (ROOM 3:26).

Niinpä ne, jotka pitäytyvät uskoon, siunataan yhdessä uskovan Aabrahamin kanssa (GAL 3:9). Sen tähden vanhurskaus on uskosta, että se olisi armosta (ROOM 4:16). Näin Aabrahamin siunaus tulee pakanoiden osaksi Kristuksessa Jeesuksessa (GAL 3:14).

Joka ei usko Jumalaa, tekee Hänestä valehtelijan, koska hän ei usko todistusta, jonka Jumala on antanut Pojastaan. Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on Hänen Pojassaan. (1 JOH 5:10-11)

Edellä kerrotusta näemme, että usko Jumalan pelastuslupaukseen Kristuksessa ei ole sokeaa luottamista johonkin sellaiseen, jonka antajan olemassaololle ja hyvälle tahdolle ei löydy perusteita. Odottaessaan ihmiseltä uskon kuuliaisuutta itseensä Jumala on siis ensin todistanut luotettavuutensa. Tämän ajan ihmisellä on mielestäni enemmän todisteita Jumalasta kuin mitä Aabrahamilla oli käytettävissä. Rehellisen avoimella mielellä aikaansa seuraava tarkkailija voi helposti selvittää itselleen, kuinka esimerkiksi kaikki Vapahtajan syntymää, Israelin maata ja ihmiskunnan lopunaikaa koskevat profeetalliset ennustukset Jumalan sanassa ovat tähän mennessä täyttyneet (APT 3:24-26; JOOS 21:45; 2 TIM 3:1-5; ROOM 9:28). Ihmiskunnan historiaa profeetta Danielin näkyjen ja apostoli Johanneksen ilmestyksen pohjalta olen käsitellyt yksityikohtaisesti sivulla Kohti keskiyön pimeyttä.

Samoin Hän on toiminut niidenkin kohdalla, jotka jo vaeltavat Hänen yhteydessään. Ennen kuin Jumala pyysi Israelin kansaa astumaan tuon suuren uskon askeleen kanssaan, eli ottamaan haltuun Aabrahamille lupaamansa maa, oli Hän monin ihmeellisin tavoin osoittanut sille läsnäolonsa ja huolenpitonsa Egyptistä lähdön jälkeen (2 MOOS 19:17-18; 24:7-8; 33:1; 4 MOOS 14:11; PS 136:10-16). Ennen kuin Jeesus lähetti seurakuntansa "valloittamaan mailmaa", Hän ilmoitti sille kirkkautensa ja puki sen voimallaan (JOH 1:14; 17:22; LUUK 24:47-49). Vaikka olosuhteemme tai omat tuntemuksemme viestittävät muuta, usko kantaa niiden ylitse, jos Aabrahamin ja Saaran tavoin pitäydymme siinä, että lupauksen antaja on luotettava.

Uskon kautta sai Saarakin, vaikka oli hedelmätön, voimaa suvun perustamiseen, vieläpä yli-ikäisenä, koska hän piti lupauksen antajaa luotettavana (HEPR 11:11).

Hän oli täysin varma, että Jumala voi tehdä sen, minkä on luvannut (ROOM 4:21).

Minun vanhurskaani elää uskosta (HEPR 10:35-39).

Vanhurskauttava ja pelastava usko ei ole teoreettisen idean tai aatteen kannattamista. Se ei ole tieteellisen jumaluusopillisen tiedon tai hengellisten perinteiden (tapojen) omaksumista. Yhden ainoan Jumalan olemassaoloon uskominenkaan ei vielä pelasta ihmistä (JAAK 2:19). Uskonvanhurskaudessa on kysymys henkilökohtaisesta suhteesta Jumalaan. Se on Jumalan omakohtaista tuntemista, mikä avautuu lahjana syntiselle hänen turvautuessa Jeesuksen sovitusuhrin ansioon. Uskonsuhteen läheisyys Jumalan kanssa näkyi Aabrahamin elämässä niin voimakkaana, että häntä sanottiin "Jumalan ystäväksi" (2 AIK 20:7):

Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi, ja häntä kutsuttiin Jumalan ystäväksi (JAAK 2:23).

Minä tunnen Hänet, johon minä uskon (2 TIM 1:12, PR 38). Iankaikkinen elämä on sitä, että he tuntevat Sinut, ainoan tosi Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen, jonka Sinä olet lähettänut (JOH 17:3).

Minä kutsun teitä ystäviksi (JOH 15:15).

Jumala vahvisti ystävyyden solmimalla valaliiton Aabrahamin kanssa (1 MOOS 15:18; LUUK 1:72-75; HEPR 6:13). Myöhemmin Hän asetti ympärileikkauksen tämän liittosuhteen ulkonaiseksi merkiksi (1 MOOS 17:1-14,23-27). Se on esikuva uudesta paremmasta liitosta, jonka Jumala on tehnyt monien kanssa Jeesuksen veren kautta (MATT 26:28; 1 KOR 11:25). Ympärileikkauksen merkin sijasta syntinsä anteeksi Kristuksessa omistavan sisimpään lahjoitetaan sinetiksi Pyhä Henki (2 KOR 1:22). Hän on lapseuden Henki, joka todistaa uudestisyntyneelle lapsen asemasta Jumalaan edessä (ROOM 8:15-15; GAL 4:6). Hengen yhteys Isään on läheisempi suhde Jumalan kanssa kuin konsanaan se ympärileikkauksen liitto, jossa Aabraham vaelsi.    

Näin Aabrahamin siunaus tulee pakanoiden osaksi Kristuksessa Jeesuksessa, jotta me uskon kautta saisimme luvatun Hengen (GAL 3:14).

Hänessä on teihinkin, sitten kun olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, ja uskoneet sen, pantu sinetiksi luvattu Pyhä Henki, joka on meidän perintömme vakuutena (EFES 1:13).

3. Usko ei ole vapaa tilannekohtaisista epäilyksistä

Tutkiessamme uskonsankareiden uskonelämää huomaamme, että niihin sisältyi myös epäilyksen hetkiä. Monesti vaikeat olosuhteet ja oman avuttomuuden tunne herättivät heidät kyseenalaistamaan oman kutsumuksensa, Jumalan suunnitelman ja huolenpidon. Esimerkiksi Mooses ja Gideon vetosivat riittämättömyyteensä (2 MOOS 3:10-11; 4:10,13; TUOM 6:14-15) ja Elia masentui henkensä menettämisen pelosta (1 KUN 19:3-4). Jumala rohkaisi heitä henkilökohtaisesti eri tavoin: a) vakuuttamalla läsnäoloaan ja apuaan (2 MOOS 3:12; 4:12; TUOM 6:16), b) varustamalla Hengen voimalla ja yliluonnollisilla kyvyillä (TUOM 6:34; 7:20-21; 2 MOOS 4:1-9), c) hoitamalla järkkynyt mieli kuntoon (1 KUN 19:5-16). Näin he omista mahdollisuuksista riisuttuina ja Herran vahvistamina kykenivät jatkamaan uskon varassa tilannekohtaisista epäilyksistä huolimatta. Raamattu kertoo, että he saivat täytettyä tehtävänsä Jumalan iankaikkisessa suunnitelmassa (HEPR 11:24-29;32-34).

Tässä suhteessa Aabraham ei ollut poikkeus. Hän ei joka hetki jaksanut vain odottaa, että Jumala täyttäisi lupauksensa, vaan pyrki edistämään niiden toteutumista inhimillisin keinoin. Nälänhädän aikana Aabraham luopui tilapäisesti luottamasta Herran huolenpitoon Kanaanin maassa ja siirtyi vauraaseen Egyptiin (1 MOOS 12:10-20). Ilman Jumalan puuttumista asioiden kulkuun, Aabraham olisi menettänyt puolisonsa faaraon hoviin. 

Ikävuosien karttuessa Aabrahamin luottamus myös jälkeläisen saamista koskevaan lupaukseen joutui tilannekohtainen epäilyksen varjostamaksi. Hän ei ymmärtänyt Herran suvereenia kykyä hoitaa ajoissa asia. Aabraham päätti itse nopeuttaa ja varmistaa uuden sukupolven syntyminen Saaran orjattaren avulla (1 MOOS 16:1-16). Toimenpide ei kuitenkaan ollut Jumalan tapa toteuttaa lupauksensa, joka täyttyi 24 vuoden odotuksen jälkeen Aabrahamin ollessa 100-vuotias (1 MOOS 21:1-5).

Haastavat elinolot, epävarmuuden tunteet ja omiin mahdollisuuksiin katsominen johtivat uskonisämme epäuskoisiin ajatuksiin ja hätäisiin ratkaisuihin. Ne ovat luonnollisia reaktioita koulussa, jossa vanhurskasta ihmistä kasvatetaan elämään uskosta, yksin Jumalan armon varassa. Jumala kyllä ymmärtää neuvottomuudet ja epäilykset, joita Hänen sallimansa koetukset mieleemme synnyttävät. Aabrahamin selviäminen näiden tilanteiden läpi opettaa meille aidon uskon olemukseen kuuluvan periaatteen:

Usko riippuu kiinni lupauksen Antajassa silloinkin, kun ulkonaiset olosuhteet ja oma täydellinen avuttomuus (kyvyttömyys) näyttävät tekevän lupauksen täyttymisen mahdottomaksi.

Tällaista uskoa ja kärsivällistä mielenlaatua Jumala haluaa lisätä lapsiinsa. Usein se tapahtuu juuri koetusten kautta (1 PIET 1:7; JAAK 1:2-3). Kun Aabrahamilta oli otettu pois vähäisimmätkin omat suunnitelmat ja mahdollisuudet saada jälkeläinen, sai Herra lapsen syntymisestä kaiken kunnian. Hengellisen hedelmän kypsyminen uskovassa ja hänen palvelutyönsä kautta seurakunnassa on aina ainoastaan Jumalan Hengen suurta armon ihmettä. Uskonvanhurskaus hyvine hedelmineen "ei synny lihan mukaan vaan lupauksen voimasta" Kristuksessa (GAL 4:23,29-30; FIL 1:11; 3:9). Aabraham ei menettänyt toivoaan niinä pitkinä vuosina, jolloin hänen omavoimaisuuttaan ja riippumattomuuttaan Herrasta riisuttiin vähä vähältä pois:

 Ja Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut. Hän uskoi tulevansa monen kansan isäksi. Uskossaan hän ei heikentynyt, vaikka hän, miltei satavuotiaana, tiesi ruumiinsa kuihtuneen ja Saaran kohdun kuoleutuneen. Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt vaan vahvistui uskossa antaen kunnian Jumalalle. (ROOM 4:18-20)

Ja niin Aabraham kärsivällisesti odotettuaan sai mitä luvattu oli (HEPR 6:15).

4. Usko ohjaa tekoihin

Välitön seuraus Aabrahamin uskosta oli halu kuuliaisuuteen Jumalan sanalle, joka kehotti: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka Minä sinulle osoitan". Aabraham päätti hylätä entisen elämänsä, antautua Jumalan johdatettavaksi tiellä kohti luvattua maata tietämättä tarkalleen, minne saapuisi (HEPR 11:8). Usko johti hänet elämään Jumalan yhteydessä vieraalla maalla, vaikka hän ei itse ehtinyt nähdä tulevaa Daavidin valtakuntaa eikä sen pääkaupunkia Jerusalemia (HEPR 11:9-10,13). Aabrahamin muukalaisuus ympäröivien kanaanilaisten leirien ulkopuolella, uutta isänmaata odottaen, on esikuva Jeesuksen seuraajan vaelluksesta tämän maailman keskellä (HEPR 11:14-15; 13:13-14). Vaikka Aabraham ei saanut osuutta luvatusta perintömaasta (APT 7:5), sai Jumala häneen asettamansa uskon avulla käynnistettyä ihmiskunnan pelastamiseen tähtäävän suunnitelman:

Sen tähden syntyikin yhdestä miehestä, jopa kuoleutuneesta, jälkeläisiä niin paljon kuin on taivaalla tähtiä ja meren rannalla hiekkaa, lukematon määrä (HEPR 11:12).

Minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinua ja teen nimesi suureksi, ja sinä tulet olemaan siunauksena ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki maailman sukukunnat (1 MOOS 12:2-3).

Lupaukset siis lausuttiin Aabrahamille ja hänen siemenelleen, joka on Kristus (GAL 3:16).

Apostoli Jaakob, Jeesuksen velipuoli, käytti Aabrahamia esimerkkinä, kun hän opetti "uskosta, joka vaikuttaa yhdessä tekojen kanssa" (JAAK 2:22,24). Yhtä välttämättömästi kuin on henki ihmiskehon elossa olemisen edellytys, kuuluvat teot elävään uskoon (JAAK 2:20,26). Jopa niinkin voimakkaasti Jaakob kirjoitti, että "usko ilman tekoja on itsessään kuollut" (JAAK 2:17). Nämä uskoa seuraavat teot eivät kuitenkaan ole uskovan omaa aikaansaannosta, vaan Jumalan häntä varten etukäteen suunnittelemia hyviä töitä (EFES 2:8-10; FIL 2:13). Herran Henki vaikuttaa uskovan tahtoelämään ja vaellukseen; Hän ohjaa vanhurskaisiin tekoihin ja antaa niihin oikean mielenlaadun, ymmärryksen ja voiman. Aabrahamin oma-alotteiset "hyvät teot"- väliaikainen muutto Egyptiin ja jälkeläisen hankkiminen Haagarista - edustivat Jumalasta riippumattomia "lihan tekoja", joiden hedelmä ei ollut hyvä.

Jumalan uskollisuus Iisak-poikaa koskevan lupauksen täyttämisessä vahvisti Aabrahamin kuuliaisuutta ja luottamusta Häntä kohtaan. Sen jälkeen Aabraham ei kieltänyt Herralta mitään. Hän oli valmis uhraamaan kaiken Jumalalle (JAAK 2:21-22; HEPR 11:17-19). Koetukselle pantuna tämä asenne johti Aabrahamin tekoon, joka Jaakobin mukaan osoitti hänen uskonsa tulleen täydelliseksi (JAAK 2:22).

Näiden tapausten jälkeen Jumala koetteli Aabrahamia ja sanoi: "Ota ainoa poikasi Iisak, jota rakastat, ja uhraa hänet polttouhriksi vuorella, jonka Minä sinulle sanon." Kun Aabraham tarttui veitseen teurastaakseen poikansa, Herran enkeli huusi hänelle taivaasta: "Älä koske poikaan äläkä tee hänelle mitään, sillä nyt Minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, koska et kieltänyt Minulta ainoaa poikaasi." Herran enkeli huusi uudelleen taivaasta Aabrahamille: "Koska sinä tämän teit, Minä vannon itseni kautta, että Minä totisesti siunaan sinua ja teen sinun jälkeläisesi lukuisiksi kuin taivaan tähdet, ja sinun jälkeläisesi valtaavat vihollistensa portit. Sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä, koska sinä kuuntelit Minun ääntäni." (1 MOOS 22:1-2,10-12,15-18) 

Myös meille, jotka odotamme pääsyä iankaikkiseen perintöömme Kristuksessa, kuuluu Raamatun lupaus: "Ne, jotka pitäytyvät uskoon, siunataan yhdessä uskovan Aabrahamin kanssa." Pitäytyminen loppuun asti uskossa Jeesukseen on Jumalan armosta mahdollista meillekin. Vaellukseemme sisältyneistä murheellisista taka- ja sivuaskelista huolimatta, Jumalan uskollinen rakkaus meitä kohtaan ei väisty. Seurakuntansa keskellä Hän sinnikkäästi kasvattaa meitä kuuliaisuuteen ja jumalanpelkoon, kuolemaan itselle ja maailmalle, jotta laittaisimme kaiken toivomme Häneen, joka "kykenee kuolleetkin herättämään" (HEPR 11:19). Niin kuin Aabraham "kärsivällisesti odotettuaan sai, mitä oli luvattu oli", samalla tavalla Jumala haluaa vastata meidänkin uskoomme.

Jumala on voimallinen täyttämään antamansa lupauksen hedelmän kypsymisestä meissä itsessämme ja hyvissä teoissamme sekä lupauksen tulevasta iankaikkisesta perinnöstämme Kristuksen valtakunnassa. (1 TESS 5:24; FIL 1:6; 1 KOR 1:8-9; 2 TESS 1:11)

Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo (MARK 9:23; ROOM 12:3-4). Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, varmuus siitä, mikä ei näy (HEPR 11:1).