A PIMEYDESTÄ VALOON
A PIMEYDESTÄ VALOON
1. Hengen valaisema mieli
1.1 Kirkkauden lähde
Herra, minun Jumalani, Sinä olet ylen suuri; valkeus ja kirkkaus on Sinun pukusi. Sinä verhoudut valoon niin kuin viittaan (PS 104:1-2).
Jumalamme asuu valkeudessa, jonne ihmisjalka ei voi astua; Hän on pukeutunut kirkkauteen, jota ihmissilmä ei voi katsoa. Eikä Kaikkivaltias ole vain verhoutunut kirkkauteen, vaan kuten Jeesus ilmaisi asian opetuslapsilleen: Jumala itse on valo vailla mitään pimeyttä. Hän on kaiken valkeuden ja elämän lähde, Kirkkauden Isä. 1)
Ihmiskunnan historian aikana Jumala on eri tavoin halunnut jakaa tätä kirkkauttaan ihmisten keskelle. Tietyin ehdoin Hän on antanut valkeutensa ilmestyä valitsemilleen Maan asukkaille. Tosin Hän on joutunut tekemään sen varovasti, jotta ihmisen heikko aineellinen olemus on voinut kestää edes osan tuon kirkkauden läsnäolosta. Jumalan tavoitteena on ollut luoda ihminen, joka heijastaa Hänen kunniaansa maaplaneetalla. Hän on myös halunnut asua niiden keskellä ja niissä, jotka suostuvat elämään Hänen valkeudessaan ja hallitsemaan elämäänsä ja maanpiiriä yhteistyössä kanssaan. 2)
Tämä Jumalan alkuperäinen ja iankaikkinen tavoite tulee eräänä päivänä toteutumaan täydellisesti – sitten kun auringon, kuun ja kaikkien lamppujen valo on menettänyt merkityksensä.
Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun valoa eivätkä auringon valoa, sillä Herra Jumala valaisee heitä. Ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti (ILM 22:5). Ei enää ole aurinko sinun valonasi päivällä eikä valaise sinua kuun kumotus, vaan Herra on sinun iankaikkinen valkeutesi ja sinun Jumalasi sinun kirkkautesi (JES 60:19).
1.2 Herran lamppu
Edellä mainittu päämäärä mielessään Jumala halusi siirtää ihmiseen jotakin omasta olemuksestaan. Luomiskertomus kuvailee meille, kuinka maan alkuaineista koostamaansa ihmiskehoon Jumala puhalsi henkäyksen itseään 3). Vanhan Testamentin Jobin kirja selventää tuon henkäyksen kahtalaista merkitystä seuraavasti:
Jumalan Henki on minut luonut, ja Kaikkivaltiaan henkäys elävöittää minut. Onhan ihmisissä henki, ja Kaikkivaltiaan henkäys antaa heille ymmärrystä. (JOB 33:4; 32:8)
Jumalan Henki elävöitti ihmisen tomuruumiin biologisella elämällä ja hänen sisimpänsä iankaikkisuudella 4). Samalla Hän lahjoitti ihmiselle annoksen omaa henkistä kapasiteettiaan, korkeata ymmärrystä, joka ilmeni monipuolisina ajattelun, luovuuden ja tunne-elämän taitoina 5). Ihminen tarvitsi nämä eväät selvitäkseen menestyksellisesti arvokkaasta kutsumuksestaan maapallolla. Olihan kaikki mitä ihminen teki samalla myös yhdessä oppimista ja uuden kehittelemistä.
Psalminkirjoittajan mukaan Jumala seppelöi ihmisen kirkkaudellaan ja asetti hänet hallitsemaan kättensä tekoja 6). Auktoriteettisemassa ja jumalallisella ymmärryksellä varustettuna ihmisen tehtävänä oli työskennellä maapallon hyvänä valtiaana yhteistyössä Luojansa kanssa.
Tässä osassaan ihmisen piti samanaikaisesti kyetä vuorovaikutukseen sekä kirkkauden henkimaailman (Jumalan ja enkeleiden) että aineellisen ympäristönsä kanssa. Siksi Jumala joutui rakentamaan ihmisolemuksen aivan erityiseksi hengen, mielen ja ruumiin kokonaisuudeksi 7). Iankaikkinen henki välitti ihmisen tietoisuuteen Jumalan läsnäolon ja tahdon, ruumiin aistit puolestaan ympäristössä vallitsevat olosuhteet. Mielen liikeet – ajatukset, tunteet ja tahto – kehittyivät näiden kahden todellisuuden yhteisvaikutuksesta ihmisessä. Olemuksemme syvimmän osan, iankaikkisen hengen, kautta Jumalan kirkkaus valaisi mielen, minkä vuoksi Raamattu nimittää ihmishenkeä myös Herran lampuksi:
Ihmisen henki on Herran lamppu, joka tutkistelee sydämen a) kammiot kaikki (SNL 20:27).
Raamatun alkulehdet kertovat kauniisti siitä Jumalan huolenpidosta ja yhteistyöstä, joka Hänen ja ensimmäisen ihmisen väliseen läheiseen ja monitasoiseen kanssakäymiseen liittyi. Kun Jumala oli asettanut Aadamin hoitamaan istuttamaansa paratiisia, Hän toi tämän eteen kaikki luomansa eläimet. Jumala seurasi mielenkiinnolla, kuinka ihminen antoi kullekin niistä nimen. Havaitessaan silloin, että Aadam poti yksinäisyyttä, jota mikään näistä maan päälle luoduista olennoista ei kyennyt poistamaan, Jumala valmisti miehelle avun, naisen, joka oli hänelle sopiva 8). Näin sai alkunsa liitto miehen ja vaimon välillä ja tuleminen yhdeksi lihaksi. Sen varaan Jumala oli kaavaillut ihmisen tehtävän maapallolla.
Ja Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi" (1 MOOS 1:27-28).
Puolisoiden välistä aviosuhdetta Raamattu on monin tavoin käyttänyt kuvaamaan kirkkauden Herran ja ihmisen välistä ainutlaatuista yhteyttä 9). Toteuttaessaan tehtäväänsä siellä alkuparatiisissa Eedenissä, joka hepreaksi merkitsee ”suloisuutta” ja ”iloa”, Aadam ja Eeva kokivat luonnollisena sen, minkä psalmien kirjoittaja paljon myöhemmin oivalsi vasta kovien kokemusten jälkeen:
Minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan (PS 73:28).
Sopusointuisen rakkauden ja rauhan b) vallitessa ensimmäinen ihmispari eli suhdettaan Jumalaan, toisiinsa ja luontoon onnellisena ja tasapainoisena. Se oli täysin tietämätön pahuudesta, mielen ja ruumiin sairauksista ja kuolemasta. Voimme sanoa, että Ihminen oli historiansa huipulla: Hän eli Jumalan kirkkauden jatkuvassa läsnäolossa ja Herran lamppu hänessä levitti esteettä valoaan Maa-planeetan pinnalla. Tämän olotilan särkymiseen, ihmiskunnan olemassaolon kauaskantoisimpaan tragediaan, perehdymme seuraavalla sivulla.