D32 Tuomo Taivaan portilla 24.2.2026
a) Nuoruusvuodet
Pastori Tuomo Huuhtanen syntyi loppuvuodesta 1893 Karjalankannaksen Kivennavalla, silloisen Suomemme kaakkoisimmassa rajapitäjässä. Hänen lapsuuskotinsa sijaitsi Tirttulan kylässä Viipuri-Pietari-maantien varrella. Vaikka maalaiskunta eli pääosin maanviljelyksen varassa, hankki Tuomon isä perheelleen toimeentulon sepän käsityöammattia harjoittamalla.1)
Näkymä Tirttulan kylän Linnanmäeltä kirkkoa kohti.2)
-Huolimatta luterilaisuuden ja ortodoksisuuden pitkästä vaikutuksesta Karjalassa kokivat Tuomon vanhemmat yhteyttä eniten vapaiden kristittyjen kanssa. Kodin hyvän hengellisen perinnön ansiosta Tuomo pääsi tuntemaan Vapahtajansa jo 16 vuotiaana. Vuosiksi 1909-1913 Kivennavan vapaiden uskovien yhteisöstä muodostui hänen ensimmäinen kotiseurakuntan-sa, kasvualusta Kristukseen ja sanan tuntemiseen. Nuoruus-vuosiin ajoittui tulevaisuuden kannalta myös toinen merkittävä jakso: Tuomon hakeutuminen Moskovaan opiskelemaan venäjän kieltä ja työskentelemään siellä teollisuuskonttorin lähettinä 1 vuoden ja 8 kuukauden ajaksi.3)
b) Saarnaajakoulu
Melko pian uskoontulon jälkeen laskettiin nuoren Tuomon sydämeen halu osallistua evankeliumin kylvötyöhön. Arkipäivisin hän työskenteli kauppa-apulaisena, mutta muulloin hänelle tarjotui mahdollisuus harjoitella puheiden pitämistä seurakuntansa rukoushuoneella, Kivennavan pienten kylien tupakokoontumisissa ja jopa rajan takana Valkeasaaressa. Pyhän Hengen kasteen myötä veto päätoimiseen hengelliseen työhön vahvistui niin, että hän hakeutui opiskelemaan Vapaan Lähetyksen saarnaajakouluun Tampereelle vuonna 1914.
Kolmivuotisen saarnaajakoulun rehtorina toimi Vapaan Lähetyksen (vuodesta 1923 lähtien Suomen Vapaakirkon4)) Tampereen seurakunnan saarnaaja Eskil Renfors. Osa oppitunneista pidettiin rehtorin kotona Pispalassa, osa seurakunnan rukoushuoneella Puutarhakadulla. Kurssilta valmistuneista noin kymmenestä saarnaajasta monet palvelivat myöhemmin Tuomo Huuhtasen lailla Vapaakirkon työntekijöinä. Heitä olivat esimerkiksi Juho Etelämäki, Valdemar Kastepohja, Vilho Rantanen, Artturi Kurala, Väinö Tuominen, Yrjö Mikkonen ja Onni Pönniäinen. Juhlallinen vihkiminen saarnaajaksi tapahtui elokuun 19 päivänä 1917 Tampereella Finlaysonin tehtaan kirkossa Tuomon ollessa 24-vuotias.5)
Kun kesällä 1976 nousin Tampereelta Poriin matkaavaan dieselmoottorijunaan (kiskobussiin), sain sattumalta istumapaikan em. Vilho Rantasen (1899-1978) vierestä. Ohittaessamme Pispalan jyhkeää harjua Rantanen osoitti yhtäkkiä ikkunasta suuntaan, jossa saarnaajakoulu aikoinaan oli sijainnut. Keskustelumme katkesi hetkeksi, kun hän palasi muistoissaan noihin kuudenkymmenen vuoden takaisiin opiskeluvuosiin.
c) Lähetyskenttä Inkerinmaalla
Jo saarnajakoulun loma-aikana Tuomo Huuhtaselle oli avautunut ovi lähetystyöhön Inkerinmaalle toisen evankelistan työtoverina. Ovi pysyi avoimena valmistumisen jälkeenkin. Vuosiksi 1917-1921 hänen lähetyskentäkseen annettiin idästä länteen Inkerinmaan pitäjät, joihin Jumala oli laskenut erityisen voimakkaan herättävän Hengen ja sanan nälän. Muistelmissaan Tuomo kirjoitti mm. näin:
"Keisarivallan kukistumisen (vuoden 1917) jälkeen väliaikaisen hallituksen aikana sekä vielä bolsevistisen vallan alkuaikoina (vuoteen 1928 saakka) oli hengellinen toiminta vapaampaa. Silloin voitiin järjestää useampia viikkoja kestäviä kokoussarjoja samalla paikkakunnalla. Ulkonaisesti ahdistaviksi muuttuvissa oloissa elävät inkeriläiset kaipasivat Jumalan sanaa. Väkeä tunkeutui pieniinkin huoneistoihin saarnaa kuulemaan. Puhua täytyi joka päivä, joskus aamusta myöhään iltaan saakka. Tammikuussa 1918 oli herätyksen henki niin voimakas kansassa, että ei aina voitu saarnatakaan, vaan tekstin lukemisen jälkeen alkoi kohta jälkikokous. Se saattoi kestää yli puolen yön. Herätys ei syttynyt meidän työmme avulla, vaan me jouduimme aikaisemmin roihahtaneen herätyksen keskelle. Saimme leikata ja korjata satoa siitä, missä emme olleet työtä tehneet. Pitkin kesiä oli suuria kastejuhlia, joissa kastettujen määrä vuosittain nousi toiselle tuhannelle. Minäkin sain kastaa kaikkiaan 2822 henkilöä. Uskovat eri paikkakunnilla järjestäytyivät seurakunniksi vuonna 1920 perustettuun Inkerin Evankelisten Kristittyjen Liittoon, jonka sihteerin tehtäviä hoidin vuoteen 1921 saakka. Minulle henkilökohtaisesti nämä vuodet olivat elämäni siunausrikkainta aikaa." 3)
Tuomo Huuhtanen ei täysin välttynyt kokemasta Venäjän ankeita vankilaoloja. Keväällä 1919 käydessään Pietarissa sotilaat pidättivät hänet ja siirsivät GPU:n (Valtiollisen Keskuspoliisin) kuulustelujen jälkeen Spalernajan vankilaan ankarasti vartioitavien koppiin. Pidätys johtui kommunistiseen puolueeseen kuulumattomuudesta ja Suomen kansalaisuu-desta. Ehdittyään kertoa Jeesuksesta vankitovereilleen hänet kuitenkin vapautettiin noin 2 kk kuluttua. Nopean vapautu-misen syyksi paljastui Jumalan ihme: Tuomon passi ja kaikki henkilöpaperit olivat kadonneet vankilaviranomaisten käsittelyn aikana.
"Oli liikuttavaa olla taas vapaana ja saarnata sanaa kansalle. Kaikista vaikeuksista huolimatta olin vankilassa ollessani kokenut erityisen Herran läsnäolon ja viettänyt elämäni ihanimmat rukoushetket", hän myöhemmin muisteli.3)
Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Venäjällä käytiin ankara sisällissota. Miljoonat ihmiset kuolivat tai joutuivat pakenemaan maasta. Esimerkiksi Suomeen saapui itänaapuristamme 1920-luvulla kymmeniä tuhansia pakolaisia. Leninin johtamat bolsevikit voittivat sisällissodan vuonna 1922, jolloin Venäjän nimi muutettiin Neuvostoliitoksi. Siitä tuli maailman ensimmäinen kommunistinen valtio. Kommunismissa kansalaisilla ei ole yksityisomaisuutta eikä demokraattisia vaikutusmahdollisuuksia. Valtio omistaa kaiken ja kommunistinen puolue valvoo tiedotusvälineitä sekä kansalaisten toimintaa. Erityisesti 1930-40 luvuilla joutuivat inkerinsuomalaiset Stalinin etnisten pakkosiirtojen kohteiksi. Heidät haluttiin pois Pietarin ympäriltä ja kuljetettiin uusille asumapaikoille Siperiaan, Kuollaan ja Keski-Aasiaan. Jumalan armon ja ihmisrakkauden ansiosta ehdittiin inkeriläisten sydämiin kylvää ja istuttaa hyvä sanoma Jeesuksen pelastavasta lunastustyöstä ennen vaikeiden aikojen alkamista.
d) Palvelutyö kotimaassa
Lähes keskeytymätön lähetystyö Inkerinmaalla kulutti Tuomon terveyttä niin, että hän päätti palata lopullisesti Suomen puolelle vuoden 1921 lopulla. Toinenkin seikka ohjasi nuoren miehen sitoutumista ja vakiintumista paikoilleen. Se oli seuraavana vuonna perustettu perhe Polviselän naapurikylän tyttären Anna Taposen kanssa. Avioliiton hedelmänä pariskunta sai hoitaakseen viiden lapsen jälkikasvun.
Tuomoa tarvittiin myös Viipurin vapaaseurakunnan paimenena, mikä palvelutehtävä jatkui aina vuoteen 1933 saakka. Seurakunnan alue oli laaja, sillä sen lähes 200 jäsentä asuivat hajallaan mm. Viipurin maalaiskunnassa, Joensuussa, Sorta-valassa, Lappeenrannassa, Kiteellä, Uukuniemellä, Liperissä, Terijoella, Ruskealassa, Parikkalassa ja Värtsilässä.6) Suomi luopui Viipurista ja koko Karjalankannaksesta Neuvostoliiton suurhyökkäyksen jälkeen kesällä 1944.
Viipurin vuosien jälkeen Jumala johdatti Tuomon työntekijäksi Joensuun (1934-37), Oulun (1937-41), Kouvolan (1941-47) ja Turun (1947-56) seurakuntiin.7) Noin 35 vuoden lähes yhtä-jaksoisen seurakuntatyön jälkeen hän palveli vielä opetusteh-tävissä Vapaakirkon Sisälähetyksessä ja Santalan kurssikes-kuksessa ennen kuin siirtyi eläkkeelle vuonna 1958. Ei ole salaisuus, että Tuomon sydämessä alkoi vakituisesta työstä irtautumisen jälkeen ilmetä ongelmia. Eräälle ystävälleen 16.12.1960 osoittamassaan ja sittemmin julkaistussa kirjeessä hän kertoi asiasta näin:
"Olen myötäelänyt kaikissa viimeisissäkin vaiheissanne, vaikka en sydämeeni tulleen veritulpan tähden ole voinut olla missään mukana. Rukoilla olen voinut." 8)
e) Ensimmäinen kuolema
Sain itse tutustua pastori Tuomo Huuhtaseen 1970-luvun alkupuolella silloisessa hengellisessä kotiyhteisössäni Turun vapaaseurakunnassa. Eläkkeelle siirryttyään Tuomo jäi puolisonsa kanssa asumaan Turkuun palvellen silloin tällöin seurakuntaamme sanassa. Viimeistä edellisen kuulemani saarnan Tuomo puhui istualtaan ja sydänongelman takia välillä nitronappiin tukeutuen. Sitten sattui hyvin ihmeellinen tapahtuma hänen elämässään, josta tämän sivun otsikko on peräisin.
Vuoden 1974 alussa Tuomo joutui sydämensä reistailun vuoksi sairaalahoitoon. Maatessaan siellä huonokuntoisena vuode-potilaana lakkasi sydän kokonaan sykkimästä. Hoitaja ja lääkäri totesivat potilaan kuolleeksi. Saapuessaan muutamia tunteja myöhemmin laittamaan vainajaa kappelikuntoon hoitaja yllättäen havaitsikin tämän hengittävän. Silloin Tuomo kuiskasi hämmentyneelle hoitajalle:
"Minulla on tärkeä asia kerrottavana ystävälleni Usko Piikkilälle (silloiselle vapaaseurakunnan paimenelle). Voitko soittaa hänelle ja pyytää häntä saapumaan heti sairaalaan luokseni?" 9)
f) Taivaan portti
Sairaanhoitaja, joka oli molemmille sananjulistajille tuttu, oli valmis toteuttamaan potilaansa toiveen. Puhelinviestin saatuaan Usko Piikkilä hyppäsi autoon ja ajoi sairaalaan kuullakseen ystävänsä Tuomon seuraavan merkillisen kokemuksen:
"Kuule Usko, minä sain käydä Taivaan Portilla. Ei siellä ollut tavanomaista porttia vaan Jumalan Valtakuntaan mentiin valtavan suuren helmen läpi. Vain ne, joilla oli kulkulupa, pääsivät sen kautta sisälle ja ulos. Kirkas olento, joka oli saattanut minut helmiportille sanoi: 'Sinä et vielä pääse sisälle vaan tehtäväsi on viedä täältä viesti ystävillesi maan päälle. Sinun on kerrottava heille, että portille saavuttaessa ei mikään muu merkitse mitään kuin todistus siitä, että Jeesuksen veri on puhdistanut tulijan kaikesta synnistä. Teroita sen vuoksi ihmisille, että hoitavat suhteensa Jeesuksen kanssa kuntoon'. Tämän jälkeen portista sallittiin tulla ulos tuntemiani inkeriläisiä uskovia tervehtimään minua. Sitten kirkas olento meni itse sisälle ja toi mukanaan Jatkosodassa Summan rintamalla 19.6.1944 21-vuotiaana kaatuneen uskovan Pauli-poikani. Halasimme ja itkimme, kunnes poikani sanoi: 'Isä, nyt sinun tulee vielä palata maan päälle, mutta jonkin ajan kuluttua sinut tullaan noutamaan tänne Kotiin'.9)
Piikkilän mukaan Tuomon silmistä olivat vuotaneet kyyneleet, kun hän kuvaili tapaamistaan sodassa kuolleen poikansa kanssa. Tämä Tuomo Huuhtasen vierailu kuoleman rajan takana Taivaan portilla on hänen itsensä ja puolisonsa sekä Usko Piikkilän kertomana levinnyt laajasti lohduttaen monia. Se muistuttaa Apostoli Paavalin kokemusta, jossa hänen sallittiin käydä Jumalan paratiisissa asti (2 KOR 12:2-4).
g) Parantunut sydän ja lopullinen muutto Kotiin
Tunsimme Jumalan perheenä suurta iloa, kun Tuomo palasi sairaalareissulta hyväkuntoisen oloisena seurakunnan keskelle. Saarnatessaan hän ei enää tarvinnut apuvälinei-tä. Kesällä 1974 sain itse viimeisen kerran olla todistamassa hänen sydämensä tervehtymistä Jumalan käden kosketuksen kautta. Kun kokouksen päätyttyä olimme poistumassa kirkosta kadulle, Tuomo halusi rohkaista meitä nuoria kristittyjä omaperäisellä tavalla - näyttämällä demonstraation parantu-misestaan. Hän lähti hölkkäämään loivasti ylämäkeen nousevaa Tuureporinkatua Puolalan puiston suuntaan. Noin 100 metrin matkan juostuaan ymmärsin, että ilmeinen ihme hänen elimistössään oli puolen vuoden aikana tapahtunut.
Kuntoutumisestaan huolimatta Tuomo ei unohtanut poikansa sanoja Taivaan Portilla: "Isä, jonkin ajan kuluttua sinut tullaan noutamaan Kotiin." Oikeastaan hän sydämessään kaipasi tuon lupauksen täyttymistä ja puhui siitä usein puolisolleen. Kuukaudet kuluivat ja tultiin vuoden 1975 kevääseen. Anna vaimon kertoman mukaan selkeä ennakkoilmoitus muuttovaunujen saapumisesta tuli Tuomolle eräänä yönä unessa. Maaliskuun 9. päivän aamuna Anna oli laittanut kahvipöydän valmiiksi tavalliseen tapaansa. Yrittäessään herätellä miestään aamupalalle hän huomasikin, että tämä oli yön aikana saanut muuttaa pysyvästi Taivaan Kotiin.9)
h) Loppukaneetti
Tuomo Huuhtasen vaellus päättyi hyvin (HEPR 13:7). Hän oli uskollinen niiden talenttien käsittelemisessä, jotka Jeesus oli hänen haltuunsa uskonut. Tuomo ei pyrkinyt kirkkokunnallisen vaikuttajan asemaan; hänen kutsumuksensa oli toisaalta käydä leikkaamassa kypsynyttä Inkerin viljaa Jumalan aittoihin, toisaalta valmistaa paikallisseurakuntien pyhiä palvelutyöhön (EFES 4:11-13). Anna puoliso sai odottaa vielä lähes 10 vuotta omaa jälleennäkemistään edesmenneitten rakkaittensa kanssa.
Olen kiitollinen Taivaan Isälle mahdollisuudesta tutustua Tuomon kaltaiseen jaloon veljeen sekä oppia ja rohkaistua hänen elämästään Jeesuksen kanssa. Elämä ei pääty kuolemaan!
Lähteet:
1. www.geni.com/people/Tuomas-Huuhtanen/
2. www.luovutettukarjala.fi/pitajat/pitajaliitteet/kivennapa.pdf
3. Tuomo Huuhtanen: Vallankumouksen vaiheilta. Muistelmia Inkerinmaan hengellisestä herätyksestä. Ristin Voitto, 1976
4. S.S Salmensaari: Suomen Vapaakirkko - piirteitä synnystä ja kehityksestä. Päivä, 1957
5. Tehkää tie erämaahan. Suomen Vapaakirkon juhlajulkaisu, 1954, sivut 170, 173
6. Tilastollisen päätoimiston arkiston digihakemisto. Väkilukutaulut K01A:28, Viipurin lääni 1930, Suomen Vapaakirkon Viipurin seurakunnan väkilukuluettelo, kuva 53
7. Herra kutsui meidät. Päivä, 1963, sivu 46
8. Juhani Makkonen: Salmensaari ja säätiö. Opintosäätiön juhlajulkaisu, 2024, s. 102
9. Usko Piikkilän puhe Järvenpään Arkissa 28.8.2022
