A1.3  Jeesus - maailman valo

 

 

1980-luvulla tämän kirjoittaja sai ohjata valo-opin fysiikan kurssia erään kauniin hämäläisen kunnan yläasteella. Laboratoriotyötä varten jaoin kullekin oppilaalleni 9 voltin hehkulampun, muutaman sähköjohdon ja virtakatkaisimen. Ollessani noutamassa viereisestä varastohuoneesta muuntajia, joiden välityksellä lamput oli tar-koitus liittää 230 voltin verkkojännitteeseen, kuulin luokasta voimakkaan pamahduksen. Yksi nuorista fyysikoistani oli oma-aloitteisesti asentanut johdot pienestä lampustaan suoraan pis-torasiaan, jolloin ylisuuri sähkövirta oli käräyttänyt lampun ja polttanut sulakkeen. Pahemmalta onnettomuudelta onneksi väl-tyttiin, mutta sain itse hyvän muistutuksen ja tilaisuuden korostaa muuntajan merkitystä kytkettäessä pieni polttimo mah-tavaan valtakunnan verkkoon.

 

Ensimmäinen ihminen oli kruunattu sellaisella kirkkaudella, että hänen ”lamppunsa” kesti tuhoutumatta Jumalan läsnäolon pai-non a). Synnin ja lihan valtaannousu katkaisi kuitenkin yhteyden pyhään Jumalaan. Ihmisen olemus saastui sellaiseen alennusti-laan, että Jumalan piti jatkuvasti eri tavoin rajoittaa kirkkautensa fyysistä kohtaamista ihmisen kanssa.1) Muistammehan esimerkiksi, kuinka vain yksi pieni leimahdus Hänen aurinkoa kirkkaampaa valkeuttaan riitti tekemään apostoli Paavalin sokeaksi Damaskon tiellä.2) Vanha Testamentti todistaa, etteivät kutsu ympärileik-kauksen liittoon Jumalan kanssa, ulkonainen laki säädöksineen, eläinuhreihin perustuva jumalanpalvelujärjestelmä ja profeettojen ankara opetus parantaneet ihmistä tässä suhteessa toisenlaiseksi. Liiton kansa Israel pysyi (ja on tähän asti pysynyt) olemukseltaan lihan hallitsemana, Jumalastaan riippumattomana ja epäjumaliinsa kääntyneenä.

 

Jotta Jumala olisi saanut lamppunsa palamaan ja Henkensä hallitsemaan ihmisessä, Hänen täytyi laskea valkeutensa Maan päälle täysin uudenlaisella tavalla. Ennakkoilmoitus tästä lähestyvästä valosta saatiinkin Johannes Kastajan välityksellä:

Hän tuli todistamaan valosta. Todellinen valo b), joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan (JOH 1:8-9).

 

Jumala kätki kirkkautensa toisenlaiseen muotoon ainoassa Pojassaan, kun Hän lähetti Jeesuksen maan päälle ihmiseksi, kärsivän palvelijan ja sijaisuhrin asemaan.3) Jeesuksessa Jumala itse osallistui kirotun Maan asukkaiden ahdinkoon syntymällä yhdeksi meistä, jakamalla ihmisen kärsimykset ja kantamalla vapaaehtoisesti meidän syyllisyytemme!

Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa (2 KOR 5:19).

 

Sovittajana Jeesus asettui ”muuntajaksi” ja välittäjäksi yhdistä-mään syntiset lamppuineen ”Valtakunnan verkkoon”.4) Koska ainoa keino päästä pois pimeydestä ja tulla osalliseksi Jumalan kirk-kaudesta on siirtyä valon yhteyteen, Jeesus kutsui ihmisiä seu-raamaan itseään: 

Seuratkaa minua (MATT 4:19). Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa Minua, ei kulje pimeydessä (JOH 8:12).

 

Jumalan valkeutta levittäessään Jeesus asetti jumalallisen voi-mansa tarkasti Lähettäjänsä tahdon rajaamaan käyttöön. Ihmisen osassa Jeesus oli täysin riippuvainen Hengestä. Isänsä tarkoit-tamalla tavalla Hän suuntasi myös inhimilliset lahjansa, fyysiset voimavaransa, kärsivällisen ja säälivän palvelijanmielensä, laupiaan ja totuudellisen luonteenlaatunsa sekä opettamis- ja valmentamis-taitonsa lähimmäistensä hyväksi. Hän herätti kuulijoissaan toivon valkeudesta niin kuin aamuruskon ensi säteily pimeän ja kylmän yön paikalleen jähmettämissä taivaltajissa.5) Jeesuksessa he saivat vahingoittumatta lähestyä taivaallisen Isän kirkkautta, ja toteutui Hänen lupauksensa: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; Isä on minussa!" Ensimmäisen kerran syntiinlankeemuksen jälkeen Jumalan kirkkaus ilmestyi nyt vastaanotettavassa, ihmistä sisäisesti muuttavassa ja hoitavassa muodossa: "Joka ottaa vastaan minut", Jeesus vakuutti, "ottaa vastaan Hänet, joka on mi-nut lähettänyt. Minä olen se hyvä Paimen. Minun rau-hani – sen minä annan teille".6)

 

Ensimmäisten opetuslasten muistiinmerkinnöistä nousee esille erityisesti kolme havaintoa siitä, miten poikkeuksellisella tavalla tuo Jumalan kirkkaus lähestyi Juudean ja Galilean asukkaita:

 

Me katselimme Hänen kirkkauttaan, sellaista kirkkautta kuin ainutsyntyisellä Pojalla on Isältä ja Hän oli täynnä armoa ja totuutta (JOH 1:14). Ensimmäisen tunnustekonsa Jeesus teki Galilean Kaanassa. Hän ilmaisi näin kirkkautensa, ja Hänen opetuslapsensa uskoivat Häneen (JOH 2:11).

 

Aivan ensimmäiseksi opetuslapset panivat merkille ihmeellisen ar-mon kirkkauden, joka loisti Kristuksen olemuksesta. Se sätei-li rakkautena syntisiin ja kärsiviin, sävyisänä viisautena ymmär-tämättömään kansaan ja ohjattaviin opetuslapsiin sekä ihmeitä tekevänä voimana sairaisiin ja ahdingossa oleviin.7) Liikkuessaan Herran kanssa opetuslapset saivat huomata, kuinka sankoin joukoin Hänen valonsa veti Galilean ja Juudean asukkaita puo-leensa. Ihmisillä oli monenlaista hätää, johon Jeesus kärsiväl-lisesti vastasi. Hänen myötäkärsivä ja armahtava mielenlaa-tunsa kaikkia heikkoja, hädänalaisia ja lain orjuuttamia lähim-mäisiä kohtaan erosi täysin sen ajan uskonnollisten johtajien suhtautumistavasta. Se oli ennen kokematonta, ihmiskunnan ulko-puolelta saapunutta kirkkautta!

 

Uskonnollisen maailman johtajat kammoksuivat lakia tuntematonta ja syntisenä pitämäänsä kansaa. Fariseuksilla oli optimistinen luottamus oman mielensä puhtauteen ja tahtonsa voimaan; niiden avulla he arvelivat kykenevänsä erottautumaan synnistä ja noudattamaan Jumalan lakia perinnäissääntöineen. He eivät kokeneet tarvitsevansa Välittäjää itsensä ja Jumalan välille, vaan kääntyessään Jumalan puoleen he pyrkivät omistamaan anteek-siantamuksen suoraan ansioittensa perusteella.8) Sen vuoksi fariseukset eivät myöskään uskoneet Jeesusta Jumalan Pojaksi, jolla oli valta antaa syntejä anteeksi. He suorastaan kauhistuivat Hänen armon sanojaan synneistään tunnetuille juutalaisille.c)

 

Juutalaiset kirjanoppineet olivat Kirjoituksissa tutustuneet ankaran tulenhehkuiseen Jumalan kirkkauteen. Sen vuoksi heidän oli vaikea mieltää armo kirkkaudeksi. Helposti mekin ehkä ajattelemme samoin. Sanankohdassa EFES 1:6 apostoli Paavali kuitenkin vahvistaa, että Jumalan armo todella on kirkkautta. Vieläpä haluaa Jumala kaikessa viisaudessaan ja ymmärryksessään jakaa sitä meille niin runsaasti, että se voittaa syntimme tuottamat vauriot jumalasuhteessamme ja sisäisessä ihmisessämme.9)   

 

Toiseksi opetuslapset havaitsivat, että Jeesuksen välittämä Isän kirkkaus oli täynnä totuutta. Evankeliumeissaan he kirjoit-tavat, kuinka Jeesus todisti totuuden puolesta ja opetti henkilöön katsomatta Jumalan tietä totuudessa – vaikka se johti hänet kärsimyksiin.10) Hänen puheestaan huokui Isän antama auktoriteetti, valta ja viisaus, joka hämmästytti kuulijoita.11) Fari-sealaisen ajattelutavan vastaisesti Jeesus opetti, että ihmis-luonto on turmeltunut, pimeyden kyllästämä ja lihallisten tekojen lähde. Jokaiselta, joka aikoo toimia totuuden mukaan ja parantua sisäisesti, Hän edellyttää valoon astumista:

 

Sisältä, ihmisen sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureu-det, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahnehtimiset, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuopuus, jumalanpilkka, ylpeys ja mielettömyys. Kaikki tämä paha lähtee sisältä ja saastuttaa ihmisen (MARK 7:21-23).

Jokainen, joka tekee pahaa, vihaa valoa eikä tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon (JOH 3:20-21).

 

Radikaalilla tavalla Jeesus myös opetti, että ihmismielessä voi pohjimmiltaan olla vain kaksi kiintymiskohdetta, joihin hänen sisäiset silmänsä odotuksin ja toivein suuntautuvat: Jumala tai mammona d). Kumpaa näistä hän tähyilee, etsii ja palvelee, määrää hänen olemuksensa valoisuuden tilan. Ulkonaiseen vaurauteen, asemaan tai uskonnollisuuteen kiinnittynyt sydän sulkee ulkopuolelleen Jumalan kirkkauden näkemisen lisäksi sisäi-sen tervehtymisen.

Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Kootkaa sen sijaan itsellenne aarteita taivaaseen. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi. Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, niin koko ruumiisi on valaistu. Mutta jos silmäsi on viallinen, niin koko ruumiisi on pimeä. Ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa (MATT 6:19-24).

Paatunut on tämän kansan sydän. Silmänsä he ovat sulkeneet, etteivät he silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, etteivät he kääntyisi enkä Minä parantaisi heitä (MATT 13:15-16).

 

Kaikkein kiivaimman todistuksen Jeesus kuitenkin antoi päävas-tustajastaan Käärmeestä. Hänen kädenjälkensä näkeminen ihmi-sessä sai Jeesuksen samanaikaisesti sekä vihaiseksi että tosi murheelliseksi:

 

Te olette isästä Paholaisesta, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, eikä hänessä ole totuutta. Hän on valehtelija ja valheen isä (JOH 8:44). Te kyykäärmeiden sikiöt, kuinka te voisitte puhua hyvää, kun itse olette pahoja! (MATT 12:34). Hän katsahti heihin vihai-senamurheissaan heidän sydämensä paatumuksesta (MARK 3:5; JOH 12:37-40).

 

Jeesus ei siis tarttunut ensi sijaisesti ihmisen ulkonaiseen käyttäy-tymiseen, vaan hengen kuolemantilan syyjuureen, josta pahat ajatukset, sanat ja teot ovat seurauksena. Saadakseen kuulijansa kääntymään pimeydestä valoon, Saatanan vallasta Jumalan puo-leen, Jeesus puhui itsestään elämänä ja elämästä valona, jonka Hän lahjoittaisi seuraajilleen.12)

 

Uusi elämä Jeesuksessa on salaisuus muuttumiseen, Jumalan kirkkauden puhkeamiseen ihmisessä ja Herran lampun uudelleen syttymiseen. 

 

Tämän vallankumouksellisen totuuden jäljensi selvimmin muistiin apostoli Johannes:

Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo (JOH 1:4). Jeesus sanoi: ”Se, joka seuraa Minua, ei koskaan vaella pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo (JOH 8:12; RK 2000). Minä olen tie, totuus ja elämä (JOH 14:6).

 

Kolmanneksi opetuslapset saivat nähdä, että myös kärsi-mys kuului Jeesuksen kirkkauteen. Hänen maallinen elä-mänsä oli sekä Isän rakkauden että pyhyyden kirkastamista. Voimakkaimmillaan ne hehkuivat kärsimyskirkkautena Jeesuk-sen uhritiellä, joka huipentui ristinkuolemaan Golgatalla. Siellä täyttyi Jumalan pyhyyden vaatimus synnin kiroamiseksi ja Hä-nen rakkautensa syntisen sovittamiseksi.

 

On tullut hetki, jolloin Ihmisen Poika kirkastetaan. Jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää yksin, mutta jos se kuolee, se kantaa paljon satoa (JOH 12:23-24). Kristus tuli kiroukseksi meidän puolestamme (GAL 3:13).

Siinä on rakkaus, että Hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi (1 JOH 4:10).

 

Jeesuksen omien sanojen mukaan Hänen sovituskuolemassaan tuli Jumalan kirkkauden esitteleminen täytetyksi maan päällä. Kris-tuksessa Jaakobin jälkeläisille annettu vanha liitto vaihtui parempaan (HEPR 7: 22; 8:7; 9:15). Täytettyään työnsä Jeesus oli valmis ylösnousemuksen kautta palaamaan alkuperäiseen tai-vaalliseen kirkkauteensa:

Minä olen kirkastanut Sinut maan päällä täyttämällä sen työn, jonka Sinä annoit minun tehtäväkseni. Ja nyt, Isä, kirkasta Sinä Minut luonasi sillä (taivaallisella) kirkkaudella, joka minulla oli Sinun rinnallasi, ennen kuin maailma oli olemassa (JOH 17:4-5).

 

Jos ensimmäisessä Aadamissa Jumalan kuva turmeltui rakkautta, viisautta ja voimaa säteilevän Herran lampun sammuttua, niin viimeisessä Aadamissa, Jeesuksessa, se jälleen kirkastui alkupe-räiseen loistoonsa. Jeesuksessa Jumalan luonteen perusomi-naisuudet tulivat lihana ja verenä ihmisten aistittaviksi – ja omistettaviksi. Armon ja totuuden sekä palvelemisen ja kärsimisen kautta Jumala vuodatti taivaallista kirkkauttaan vetäen ihmisiä hyvyydellään parannukseen.13) Kristuksessa Hän näytti täydellisen mallin siitä, kuinka Hän haluaa kirkkautensa säteilevän myös seuraajissaan.

Poika on Jumalan kirkkauden säteily ja Hänen olemuksensa ku-va (HEPR 1:3). Kaiken armon Jumala on kutsunut teidät ian-kaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa Jeesuksessa (1 PIET 5: 10). Minä olen antanut teille esikuvan (JOH 13:15).

 

Ei ole väärin sanoa, että risti varjosti Jeesuksen jokaista askelta: Elämässä ja kuolemassa Hän taipui Isänsä tahtoon. Kärsimyksen kautta Hän oppi kuuliaisuuden ja tuli täydelliseksi uhriksi ih-miskunnan puolesta.14) Ristin tietä kulkiessaan Jeesus näytti seuraajilleen esimerkin siitä, kuinka Hän haluaa valonsa leviävän maailmaan taivaaseen astumisensa jälkeen. Halveksitun ja vai-notun osansa kautta Jeesus osoitti opetuslapsilleen realistisesti myös sen, mitä kirkkaudessa vaeltaminen saattaa maksaa. Muiden uskonnollisten opettajien, rabbien, oppilaat vapautuivat opettajis-taan tultuaan täysinoppineiksi. He kasvoivat usein jopa mes-tareitaan suuremmiksi. Jeesuksen opetuslasten persoonallinen suhde opettajaansa sen sijaan lujittui elämän ja jopa koh-talonyhteydeksi. Uuden elämän vastaanottaneet Jeesuksen seu-raajat eivät kiinnittyneet Mestarinsa opin toistamiseen tai Hänen esimerkkinsä jäljittelemiseen, vaan Jumalan rakkaus alkoi pa-rantaa heitä sisäisesti. Jeesuksen opetuslapsilleen lahjoittama kirkkauden Henki käynnisti heissä muuttumisen Herransa kaltaiseksi sekä mielenlaadussa että kärsimystien valitsemises-sa. He samaistuivat Jeesuksen kuolemaan kieltämällä itsensä ja kantamalla oman ristinsä. He saivat voiman vapautua lihalli-suutensa hallintavallasta ja ulkonaisen menestymisen tavoittele-misesta palvelemaan ja rakastamaan. Näin opetuslapset, kukin Kristuksen lahjan mitan mukaan, kasvoivat terveiksi, sisäisesti vahvoiksi, myötäkärsimään kykeneviksi ihmisiksi ja evankeliumin välittäjiksi. Heidän kauttaan Herran lampun valo pääsi esteittä loistamaan.15)

 

Sisäisen paranemisen ja uudistumisen perustana olevasta Jee-suksen lunastustyöstä syvemmin seuraavalla sivulla A1.4.