A1.5  "Te olette maailman valo!"

 

 

1900-luvun alkuvuosikymmeninä tämän sivuston ylläpitäjän isoisä asui omassa mökissään Nokialla yhdessä vanhempiensa kanssa. Mökkitonttia ympäröivät suuren kartanoherran maat viljavine peltoineen. Kartanoherran erään peltosaran reu-naan oli pystytetty sähkötolppa, jonka kautta isoisän mökkiin tuli sähköjohto Nokia Ab:n vesivoimalaitokselta. Eräänä iltana mökin tuvan katosta roikkuva sähkölamppu sammui aivan yllättäen. Kun lampun vaihtaminen ei korjannut tilannetta, lähti isoisä selvittelemään ongelman syytä. Silloin kävi ilmi, että tuo pitäjässä merkittävää valta-asemaa käyttänyt kar-tanoherra oli kieltänyt sähkövirran jakamisen maallaan olevasta puutolpasta ulkopuolisille. Sanojensa vakuudeksi hän oli katkaissut myös isoisän mökkiin vedetyn sähköjohdon. Voimalayhtiön ei auttanut muu kuin pystyttää uusi tolppa isoisän omalle tontille. Kun yhteys energialähteeseen oli jäl-leen rakennettu kuntoon, täytti valo esivanhempieni pimeän huoneen vain katkaisinta kääntämällä.

 

Puinen risti pystytettiin Golgatalle yhteyttä luomaan. Siellä Jeesus suoritti käsittämättömän raskaan lunastustyönsä ja rakensi meille yhteyden taivaalliseen Voimanlähteeseen. Kun kaikki oli valmiina, Hän viimeisiksi sanoikseen vakuutti: Se on täytetty!  Kaikki todella on nyt meille valmiina "katkaisimen" kääntämiseksi ja pimeyden poistamiseksi elämästämme. Mikä sitten on tuo ”katkaisin”, joka kytkee elämän virran ja Hengen valon sisäiseen lamppuumme? Antakaamme Vapahtajan itse kertoa. 

  

"Minä olen tullut valoksi maailmaan, ettei yksikään, jo-ka uskoo minuun jäisi pimeyteen. Uskokaa valoon, että teistä tulisi valon lapsia  (JOH 12:36,46). Minä olen ylös-nousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut (JOH 11:25). Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään juoksevat elävän veden virrat”. Tämän Jeesus sanoi Hengestä, jonka Häneen uskovat tulisivat saamaan (JOH 7:38-39).  

 

Koko se valtava siunaus, joka edellisellä sivulla kuvattuun lunastukseen liittyy, otetaan vastaan uskon kautta.

Kun sydämellä uskoen turvaudumme Jeesukseen Pelastajanamme ja hyväksymme Hänet Herraksem-me, avautuu sisimpämme yhteydelle, joka liittää meidän henkemme Kaikkivaltiaan Henkeen!

 

Tämän ihmeellisen hengen yhteyden kytkeytymistä Raamattu kuvaa lyhyimmässä muodossa näin:

Joka yhtyy Herraan, on yksi henki Hänen kanssaan (1 KOR 6:17).

 

Elämämme mahtavimmasta tapahtumasta, jonka aika-na kuollut henkemme uudestisyntyy Pyhän Hengen vaikutuksesta, tulee pelastuskokemuksemme. Kirjoittaes-saan pelastuksen ihmeestä Titukselle apostoli Paavali opettaa uudestisyntymiseen liittyvän välittömästi kaksi Jumalan armo-tekoa: peseytymisen synnistä ja Pyhän Hengen uu-distumisen.

 

Kun Jumalan, meidän Herramme, ihmisrakkaus ilmestyi, Hän pelasti meidät, laupeutensa tähden, uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen  kautta (TIT 3:4-5).

 

Pyhän Hengen uudistus tarkoittaa Kristuksen oman elämän puhkeamista sisimpäämme! Tulemme silloin osallisiksi kirk-kauden Hengestä, jonka vaikutus elävän veden vir-ran  lailla tunkeutuu vähin erin kaikkialle mielemme kam-mioihin, elämäämme ja ympäristöömme. Uudistumisen mer-kitys erityisesti ihmismielen osalta on tämän sivuston pää-aiheita, onhan

ihmisen henki Herran lamppu, joka valaisee sydä-men (mielen ja omantunnon) perimmät sopet (SNL 20:27; PR 92).

 

Olet nyt, hyvä lukija, kulkenut sivustomme mukana riittävän pitkälle ymmärtääksesi oman vastuusi iankaikkisen henkesi tulevaisuudesta! Selvästikin Jumala on vaikuttanut mielessäsi sen, että olet halunnut edetä tähän asti. Myös tuo usko, josta olen edellä kertonut, on Jumalan vaikuttamaa. Jos lukemasi sana puhuttelee Sinua, voit olla varma, että Hän vetää Sinua juuri nyt puoleensa! Olet Jumalasi kallisarvoisen lampun haltija, ja Hän kaipaa kovasti saada virittää se loistamaan kirkkauttaan – voimaansa, rakkauttaan ja viisauttaan. Roh-kaistuisitko kääntämään uskon "katkaisinta" ja hiljentämään sydämesi rakastavan Jumalasi edessä esimerkiksi seuraavaan rukoukseen?

 

Hyvä Jumalani! Haluan lähestyä Sinua Jeesuksen ansion perusteella. Kiitän siitä, että Jeesus on kuollut rikko-musteni tähden. Tunnustan Sinulle syntisyyteni. Uskon Jeesuksen uhrikuoleman sovittavan ja Hänen verensä puhdistavan kaikki syntini. Otan tällä hetkellä uskoen vastaan anteeksiantamuksesi ja sen myötä puhtaan omantunnon. Kiitos Taivaallinen Isä, että hyväksyt nyt minut lapseksesi, ja olen saanut syntyä Sinun per-heeseesi. Kiitos myös siitä, että pidät minusta huolta ja olet valmistanut elämääni varten ainutlaatuisen suunni-telman. Tahdon löytää sen, kasvaa Herrani Jeesuksen tuntemisessa ja antaa valosi loistaa kauttani toisiin ih-misiin. Aamen!

 

Jos rukoilit koko sydämesi vakavuudella, saat uskossa omistaa itsellesi kaiken edellä (sivulla A4) kuvatun Jumalan armon Kristuksessa ja iankaikkisen elämän. Voit kiittäen ja rohkeasti yhtyä Paavali-veljemme iloon siitä, että

 

Jumala on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, Hänen jossa meillä on lunastus, syntien anteeksisaami-nen  (KOL 1:13)!

 

Usko Jeesukseen on siirtänyt Sinut pimeydestä Hänen seu-raajakseen. Valo on kytkeytynyt sisimpääsi. Eedenin alku-paratiisissa sammumaan päässyt Herran lamppu on syt-tynyt hengessäsi palamaan. Se on Hänen valoansa. Niin kuin Kuu heijastaa Auringon kirkkautta pimeässä yössä, niin Hänen valonsa sinussa loistaa Herrasi kunniaa, jotta toisetkin Valon Valtakuntaa etsivät näkisivät astua sisälle.

 

Te olette maailman valo. Niin loistakoon teidän va-lonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa (MATT 5:14,16)... jotta sisään tulevat näkisivät valon  (LUUK 8:16).

 

Seuraavat sivut opastavat Sinua etenemään löytämälläsi uudella tiellä. Matkasi ensi askeleet kohti hengen ja mielen uudistumista on hyvä aloittaa kohdasta A2: Aamunkoitosta kohti sydänpäivää.