B2.3a  Uudistuminen tietoon

 

 

Olettehan ... pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tie-toon, Luojansa kuvan mukaan (KOL 3:9-10).

 

Uudeksi luomukseksi tuleminen ja ensi pukeutuminen Kris-tukseen havaitaan mielen uudistumisena. Syntiinlankeemuk-sen seurauksena pimentynyt ymmärryksemme alkaa uudistua tietoon Herrastamme, Hänen rakastavasta tahdostaan, lunastuksensa kattavuudesta ja hyvästä suunnitelmastaan meitä kohtaan. Uudistumme totuuden mukaiseen tietoon myös itsestämme Luojamme kuvana, asemastamme Kris-tuksessa ja tehtävästämme tässä maailmassa. Hyvin tärkeätä kilvoittelumme kannalta on olla tietoinen paitsi siitä, mitä Kristuksessa olemme jo perineet, myös siitä, miten käsit-telemme vanhan ihmisen jälkeensä jättämää perintöä ole-muksessamme.  

 

Pyhä Henki välittää tämän tarpeellisen ymmärryksen meil-le Jumalan sanan avulla. Meille tapahtuu aivan päinvastoin kuin alkuparatiisin asukkaille, joille Käärme valehteli hyvää ja pahaa koskevan moraalisen tiedon löytyvän Jumalan tah-don ulkopuolelta. Todellisuudessa kaikki tiedon ja viisauden aarteet ovat kätkettyinä Kristuksessa.7) Hänessä sekin, kuinka tietoa käytetään, asettuu itse Totuuden arvioitavaksi. Uudis-tuminen tiedossa ei näin ollen ole kreikkalaisen filosofian tapaan ihmisjärkeilyn tulosta, vaan Kristuksen armon kirkkau-den yhä lisääntyvää valoa meissä:

Minä kiitän aina Jumalaani … siitä armosta, joka on annettu teille Kristuksessa Jeesuksessa, että te olette kaikessa rikastuneet Hänessä, kaikessa puheessa ja kaikessa tie-dossa (1 KOR 1:1:4-5).

 

Hengen opetuksen rikkaus muuhun teologiseen tietoon verrattuna on siinä, että se ei jää irralliseksi ulkokohtaiseksi raamatunjakeiden muistitiedoksi tai oppirakennelmaksi, vaan ohjaa kasvamaan Jumalan tuntemisessa ja Hänen tahtonsa käsittämisessä. Henki antaa viisautta ja voimaa ytännön vaellusta ja kuuliaisuutta koskeviin tilanteisiin. Itse asiassa kreikan kielen sana epignōsis, jota tämän sivun johdan-tojakeessa KOL 3:10 käytetään merkitsemään tietoa, tar-koittaa UT:ssa myös Herran tuntemista b). Siten se on käännetty esimerkiksi seuraavissa apostoli Paavalin vahvoissa rukoustavoitteissa:

 

… emme ole lakanneet rukoilemasta teidän puolestanne ja anomasta, että tulisitte täyteen Hänen tahtonsa tun-temista kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärryk-sessä.  … että he saisivat rohkeuden omistaa täysin var-man ymmärtämisen koko rikkauden ja pääsisivät tun-temaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen (KOL 1:9; 2:2). Rukoilen, että sinun uskosi … tulisi voimalliseksi kaiken sen hyvän tuntemisessa, mikä meillä on Kristukses-sa (FILEM 1:6).

 

Jumalan viisaudesta osalliseksi pääseminen on pukeutumista siihen kirkkauteen, joka meille on ollut määrättynä jo ennen maailman perustamista.8) Se on varattu kaikille Hänen omil-leen! Luonnollisesti ohjaajaksi tämänkaltaisiin syvyyksiin kel-paa vain Hän, joka tietää mitä Jumalassa on: Herran Henki, joka on viisauden ja ymmärryksen, neuvon (taidon) ja voi-man, tiedon ja Herran pelon Henki.9) Totuuden sanaa kär-sivällisesti ja määrätietoisesti avaamalla Hän uudistaa vähi-tellen ymmärrystämme käsittämään, millaista on Kristuksen mielen mukainen vaellus Herran pelossa.

 

Pyhä Henki … opettaa teille kaiken ja muistuttaa teitä kaikesta, mitä Minä olen teille sanonut (JOH 14: 26). Hän johdattaa teidät kaikkeen totuuteen. Sinun Sa-nasi on totuus (JOH 16:13; 17:17).

 

Mielen uudistuminen tietoon on välttämätöntä myös Herran lampun valoa tukahduttavien ”orjantappuroiden” havaitsemi-sessa ja kitkemisessä (josta enemmän seuraavalla sivulla B2.4) sekä haitallisten mielen varjostimien, ”vakkojen”, pois kuorimisessa (aiheeseen palataan sivuilla C3.4 ja C3.5). Omien lihallisten vaikuttimien ja aikeiden tunnistaminen yhdessä Jeesuksen mielenlaatuun tutustumisen kanssa syn-nyttää meissä kaipauksen saada pukeutua sellaisiin valon varusteisiin, joiden tunnusmerkkinä on Luojamme ku-van mukainen pyhä vaellus.

 

Rukoilemme, että vaeltaisitte Herran arvon mukai-sesti ja hänelle kaikessa mieliksi ja että kantaisitte hedelmää kaikissa hyvissä teoissa ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa (KOL 1:10).

 

Onnistuakseen mielemme uudistamisessa parhaalla mahdol-lisella tavalla Opettajamme synnyttää meissä kiinnostuksen ja nälän Raamatun ravintoa kohtaan. Ehkä Hän siinä yhteydessä joutuu vapauttamaan meidät joistakin nykyajan turhista ajanvietteistä tai uppoutumisestamme some-yhteyksien hoi-tamiseen taivutellessaan meitä viipymään enemmän kalliin oppikirjamme äärellä.

 

Jumala itse puhuu sanansa kautta meille; se on Hänen tärkein kanavansa ajatusmaailmamme raken-tamisessa.

 

Kun rukoillen luemme, uskossa tutkimme ja mietiskelemme sanaa, kokoamme mieleemme jatkuvasti arvokasta mate-riaalia, jota Herran Henki sitten tilanteen mukaan käyttää hyväksemme. Sen avulla Hän lääkitsee mieltämme, purkaa ja uudelleen rakentaa ajatusmaailmaamme, tunteiden ilmai-sutapojamme, pyrkimyksiämme ja asenteitamme Jumalan tahdon mukaisesti. (Jatkamme aiheen käsittelyä syvemmin sivuston osassa C.) Jumalan sanan ainutlaatuista merkitystä tässä vuorovaikutuksessa Raamattu itse kuvaa näin:

 

Jumalan sana … tunkee läpi, kunnes erottaa sielun ja hengen … ja tuomitsee sydämen ajatukset ja ai-keet (HEPR 4:12). Koko Raamattu on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, ja se on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi vanhurs-kaudessa, jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen ja varus-tautunut kaikkiin hyviin tekoihin (2 TIM 3:16-17).

 

Jeesus itse näytti meille mainion esimerkin mielen aktiivisesta avaamisesta Kirjoituksille ja Taivaallisen Isän opetukselle jo nuoresta pitäen. Niin kuin aito ihminen, Jeesus varttui vii-sauteen yhdessä iän myötä tapahtuvan oppimisen, juuta-laisen kasvatuksen ja armossa kasvamisen kanssa. Ilmeisesti synagogakoulussa (katso liite alla) Hän omaksui ulkonaisen tietämyksen mm. Toorasta ja Salomonin sananlaskujen elämänohjeista täyttyen samalla Isänsä antamalla viisau-della niiden oikeasta tulkinnasta. Kaikkea sitä, mitä Isän Henki Hänessä opetti, Hän sanoin ja teoin hyödynsi sitten palvelutyössään:

Hän istui opettajien keskellä kuunnellen heitä ja kysel-len heiltä. Jeesus varttui viisaudessa, iässä ja armossa, Jumalan ja ihmisten edessä (LUUK 2:46,52).

Jeesus sanoi: ”Minä … puhun sen, minkä Isäni on Minulle opettanut” (JOH 8:28). "Mitä tahansa Isä tekee, sitä tekee samoin myös Poika(JOH 5:19). "Isä asuu Mi-nussa" (JOH 14:10).

Olinhan minäkin isäni poika, hento, äitini ainokainen. Isäni opetti minua ja sanoi minulle: ”Pitäköön sydämesi kiin-ni minun sanoistani … Minä neuvon sinut viisauden tiel-le.” (SNL 4:3-4,11).

 

Samassa Jerusalemin temppelissä, jossa Jeesus vieraili lain-opettajia kuuntelemassa, oli 7-haarainen öljylamppu py-häksi kutsutun huoneen ainoana valonlähteenä. Lamppu valaisi näkyleipäpöytää, jonka päällä olevat näkyleivät oli tarkoitettu pappien ravinnoksi. Nuo kaksitoista näkyleipää ovat esikuva sekä Jeesuksesta Elämän Leipänä että Jumalan sanasta, joka lakina ilmoitettiin kahdelletoista Israelin su-kukunnalle ja evankeliumina kahdelletoista apostolille. Öljy-lampun valo teki leivän näkyväksi papeille muuten pimeässä huoneessa. Samalla tavalla

Pyhä Henki valaisee meille uskomme kohteen, Jeesuksen, ja avaa meille Hänen sanaansa.

 

Jumalan edessä säilytetty näkyleipä oli pyhää ravintoa temp-pelin papeille. Samoin Jumalan luota lähtenyt Elämän Leipä koituu meille, Uuden Liiton papeille, uskossa omistamisen kautta iankaikkiseksi elämäksi ja ilmoituksen sana hengel-liseksi ravinnoksi.10)

 

L I I T E

Raamattumme ei kerro mitään Jeesuksen koulunkäynnistä. Useisiin lähteisiin viitaten professori Jari Metsämuuro-nen sijoittaa yhtenäisen ja pakollisen synagogakoulun ke-hittymisen jo vuoteen 75 eKr. Tuntuu luonnolliselta, että myös Joosef ja Maria huolehtivat lastensa kotikasvatuksesta ja synagogakoulutuksesta Kirjoitusten ja lain hyvän tunte-muksen hankkimiseksi (5 MOOS 6:6-9). Ainakin Jeesus osasi ulkoa Kirjoitukset ja käytti niitä runsaasti opetuksissaan. Seuraava teksti on koottu Metsämuurosen erinomaisesta tut-kielmasta Synagogakoulun eetos ja käytänteet ajanlas-kumme alussa c).

 

   Synagogakoulussa oli kaksi kouluastetta: bet Shefer (ala-luokat) kaikille lapsille ja bet ha-Midrash (yläluokat) parhaiten edistyneille. Synagogakoulussa 6-13 vuotiaat juutalaislapset pe-rehtyivät Kirjoituksiin eli kirjoitettuun Tooraan (5 Mooseksen kirjaan) ja Mishnaan eli suulliseen Tooraan. Käytännön taitoina lapset omaksuivat lukemisen, kirjoittamisen, aritmetiikan ja musiikin, joita he sovelsivat mm. kielten (heprea, aramea, kreikka), historian, matematiikan ja tieteiden opiskelussa. Koska kirjallista oppimateriaalia (kirjakääröjä) oli vähän, sitä tärkeämpi opiskelumuoto oli ulkoa opettelu ja mieleen painaminen. Ääneen lukeminen ja toistaminen oli niin tehokasta, että suurin osa lapsista oppi ulkoa pitkiä pätkiä sekä kirjoitetusta että suullisesta Toorasta. Muodollinen koulutus päättyi 13-vuoden bar mitzva-iässä, jolloin nuori tuli uskonnollisesti täysikasvuiseksi, vastuulliseksi lain ja juutalaisten perinteiden noudattamisessa sekä täysivaltaiseksi Tooran lukijaksi jumalanpalveluksessa.

   Synagogakoulun jälkeen poika yleensä lähti työelämään, usein siihen käsityöammattiin, johon isä oli häntä kouluttanut (MATT 13:55; MARK 6:3). Vain poikkeuksellisen lahjakkaat ja varakkaat oppilaat saattoivat muuttaa kotoaan jatkamaan opiskeluaan jonkin kuuluisan rabbin ohjauksessa. Tällainen oli Kilikiassa nykyisen Turkin alueella syntynyt Saulus Tarsolainen, jonka tiedämme kouluttautuneen Jerusalemissa kuuluisan Rabbi Gamalielin op-pilaana (Apt 22:3).

     Synagogakoulussa tyttöjen ja poikien välillä ei tehty eroa lain tuntemisen suhteen – molempien tuli osata Mooseksen lain pääpiirteet. Tyttöjä ei kuitenkaan kannustettu jatkamaan opin-tojaan Tooran parissa bet ha-Midrashiin. Sen sijaan on oletettavaa, että tyttöjen jatkokoulutus ohjasi käytännöllisiin ja kodin taitoihin. Muutoin tyttöjen koulutukseen ei kirjallisuudessa ole kiinnitetty paljonkaan huomiota. On silti huomion arvoista, että UT kertoo Timoteuksen äidistä Eunikesta ja isoäidistä Looik-sesta, jotka kykenivät opettamaan Timoteukselle Kirjoituksia (2. Tim 1:5; 3:15) ja toisaalta Priskillasta, joka neuvoi Kirjoitukset hyvin tuntenutta Apollosta (Apt 18:26). Näillä naisilla oli pitkälle edennyt Kirjoitusten tuntemus, ellei peräti rabbiininen koulutus.

   Synagoga oli varhaisin, levinnein ja kestävin kasvatuksellisten ohjeiden antaja Israelin pakkosiirtolaisuuden jälkeen. Se oli ensimmäinen instituutio, joka antoi systemaattista ohjausta molemmille sukupuolille. Se oli kirjanoppineiden korkeakoulun ja alkeiskoulun äiti. Sen pohjalta nousi liike, joka johti yleiseen koulutukseen.