D22  KARITSAN HÄÄT                                          23.12.2022

 

 

Sen jälkeen minä kuulin ikäänkuin suuren kansanjoukon sanovan voimakkaalla äänellä taivaassa: "Halleluja! Pelastus ja kunnia ja voima on Jumalan, meidän Jumalamme, sillä oikeat ja vanhurskaat ovat Hänen tuomionsa." (ILM 19:1-2)

 

Sitten minä kuulin ikäänkuin suuren kansanjoukon äänen, kuin suurten vetten pauhinan, kuin voimakkaan ukkosen jylinän sanovan: "Halleluja! Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut kuninkuuden. Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia Hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet. Hänen morsiamensa on laittautunut valmiiksi, ja hänen annet-tiin pukeutua puhtaaseen, hohtavaan pellavavaatteeseen." Se vaate on pyhien vanhurskaat teot. (ILM 19:5-8)

 

Apostoli Johannekselle annetun ilmestyksen mukaan Ka-ritsan häät alkavat sen jälkeen, kun "Kaikkivaltias on otta-nut kuninkuuden". Jae ILM 11:15 kertoo sen tapahtuvan 7. pasuunan yhteydessä. Jos uskomme, että yllä oleva ILM 19:7 sijaitsee kronologisesti paikallaan, on hääsere-monia viimeisen pasuunan ja 1000-vuotisen valta-kunnan välissä. Koska myös pyhien vanhurskaat teot ovat läpikäyneet tarkastuksen, näyttää myös Kristuksen bema-tuomioistuin edeltävän Karitsan häitä ROOM 14:12; 2 KOR 5:10). Viimeisen pasuunan jälkeisiä tapahtumia on käsi-telty myös täällä.  

 

Sen sijaan häiden tapahtumapaikan osalta on raamatuntut-kijoiden kesken erilaisia näkemyksiä. Joidenkin mielestä välittömästi seurakunnan ylösoton jälkeen, kun Jeesus ja seurakuntamorsian ovat kohdanneet toisensa pilvissä, he palaavat maan päälle hääjuhlaa varten. Toiset taas ajat-televat hääseremonian tapahtuvan taivaassa ja hääaterian maan päällä. Kolmannet puolestaan ymmärtävät Karitsan häitä vietettävän kokonaisuudessaan taivaassa. Vaikka näkemyksillä ei pelastumisen ja Kristuksen paluuseen valmistautumisen kannalta ole merkitystä, tarkastelem-me aihetta Raamatun kokonaisilmoituksen valossa ihan mielenkiinnon vuoksi. 

 

Aviomiehen ja hänen puolisonsa välinen suhde on Kirjoi-tuksissa runsaasti käytetty vertauskuva sekä Jumalan ja Israelin että Jeesuksen ja seurakunnan liittoyhteydestä (JES 54:5-6; 62:4-5; EFES 5:25). Miehen ja naisen yhdis-tyminen aviopariksi on ensimmäisen kerran Raamatun lehdillä kuvattu 1. Mooseksen kirjan luvussa 24. Tuossa tapahtumasarjassa, jota olemme käsitelleet jo sivulla Ii-sak ja Rebekka, erotamme kolme vaihetta. Ne muo-dostavat perustan Jeesuksen ajan juutalaiselle hääkult-tuurille. Hengellisesti voimme niiden kautta ymmärtää, kuinka seurakuntamorsiamen usko muuttuu kerran näke-miseen ja ikuiseen yhdessäoloon Jeesus-yljän kanssa.

 

 

a) Kihlautuminen

 

Sulhasen ja morsiamen perheiden myötävaikutuksella (sulhasen isän aloitteesta) sulhanen valitsee itselleen morsiamen (1 MOOS 24:3-4,49-51). Sulhanen an-taa myötäjäislahjat kihlatulleen ja tämän suvulle (1 MOOS 24: 53). Morsiamen suostumukseen ja yhteiseen viinimaljaan (liitonmaljaan) päättyvä kihlaus sisältää heprealaisessa kulttuurissa avioliittolupauksen: sulhasta kutsutaan "aviomieheksi" ja morsianta "aviovaimoksi" jo ennen häitä (1 MOOS 24:57-58; MATT 1:18-20).

 

Jeesus valitsi meidät itselleen. Verensä hinnalla Hän osti meidät omakseen, mistä liitosta ehtoollismalja on muis-tutuksena. Sen lisäksi saimme "myötäjäislahjoina" Kris-tuksen lahjavanhurskauden ja osallisuuden iankaikkisesta elämästä. Vieläpä Hengen sinetti painettiin sisimpäämme kihlauksemme vakuudeksi ja lujittamiseksi.

 

Ette te valinneet Minua, vaan Minä valitsin teidät (JOH 15: 16).

Olenhan kihlannut teidät yhdelle ainoalle miehelle aset-taakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen (2 KOR 11:2). Ja Hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: ”Juokaa tästä kaikki; sillä tämä on Minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi (MATT 26:27-28).

Kristuskin rakasti meitä ja antoi itsensä meidän puolestamme lahjaksi ja uhriksi Jumalalle (EFES 5:2). ... saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa (ROOM 3:24). Tämän armon Hän on lahjoittanut meille siinä Rakastetussa (EFES 1:6).

Mutta se, joka lujittaa meidät yhdessä teidän kanssanne Kristukseen ja joka on voidellut meidät, on Jumala, joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuu-deksi meidän sydämiimme (2 KOR 1:21-11).

 

   

b) Morsiamen matka sulhasen kotiin

 

Kihlausaika kestää noin vuoden. Sinä aikana sulhanen valmistaa parille huoneen uudeksi kodiksi (usein isänsä taloon tai tiluksille) ja morsian häävaatteensa. Fyysinen erossaolo päättyy vihdoin, kun kun sulhanen ystävineen (usein yöllä ja soofar-torviin puhaltaen) saapuu rakas-tettunsa talolle (JOH 3:29). Ihanteellisessa tapauksessa morsian on hereillä ja nopeasti valmis lähtemään ystä-vättäriensä kera hääkulkueessa sulhasen kotiin (1 MOOS 24:59; MATT 25:1,10).

 

Rebekka kohotti katseensa ja näki Iisakin. Silloin hän kysyi palvelijalta: "Kuka on tuo mies, joka tulee kedolla meitä koh-ti ?"

Tämä Jeesus, joka otettiin luotanne taivaaseen, tulee ta-kaisin samalla tavoin kuin te näitte Hänen taivaaseen menevän (APT 1:11). Katso Hän tulee pilvissä! Kaikkien silmät nä-kevät Hänet (ILM 1:7).

 

Jeesus on nyt Isänsä kodissa valmistamassa seurakunta-morsiamelleen huonetta. Enkeliensä kanssa Hän saa-puu noutamaan meidät luokseen ja toivoo meidän valvoen odottavan, milloin "käskyhuuto, ylienkelin ääni ja Jumalan pasuuna" antavat lähtökutsun nousta pilviin Her-raa vastaan (1 TESS 4:16-17). Kyseessä ei ole salainen "morsiamen ryöstö", vaan julkinen tapahtuma (vehnän-korjuun alku Jumalan elopellolla), jonka kaikki ihmiset nä-kevät. Tapahtumasta enemmän täällä.

 

Puhaltakaa pasuunaan Siionissa. Kootkaa kansa, pyhittäkää seurakunta. Lähteköön sulhanen huoneestaan ja morsian kammiostaan (JOOEL 2:15-16).

 

Älköön teidän sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan, uskokaa myös Minuun. Minun Isäni kodissa on monta huo-netta. Ellei niin olisi, sanoisinko teille, että menen val-mistamaan teille sijaa? Vaikka Minä menenkin valmistamaan teille sijaa, tulen takaisin ja otan teidät luokseni, että tekin olisitte siellä, missä Minä olen. (JOH 14:1-3)

Olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista (LUUK 12:40).

Te käännyitte epäjumalista Jumalan puoleen ... odottamaan taivaista Hänen Poikaansa ... Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta (1 TESS 1:9-10).

 

 

c) Hääjuhla  

 

Hääjuhla alkaa tavallisesti sulhasen kotitalon pihalla pi-dettävällä seremonialla, jossa luetaan rukous, kirjallinen avioliittosopimus ja psalminjae sekä lausutaan siunaus hääparin tulevaisuuden ylle. Vihkimisen jälkeen morsius-neidot ohjaavat hunnulla peitetyn morsiamen morsius-kammioon, jonne sulhanen saapuu ystäviensä saattama-na. Sen jälkeen hääpari on valmis liittymään fyysisesti yhteen (PS 45:14-15). 

 

Silloin Rebekka otti hunnun ja verhoutui. Iisak vei Rebekan äitinsä Saaran telttaan. Hän rakasti Rebekkaa ja otti hänet vaimokseen (1 MOOS 24:65,67).

Iloitkaa ... sillä teidän palkkanne on suuri taivaassa (LUUK 6:23). Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia Hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet. Hänen morsiamensa on laittautunut valmiiksi (ILM 19:7).

 

Tämän sivuston näkemyksen mukaan Herran päivä alkaa seurakuntamorsiamen ylösotolla ja läheisellä kohtaamisel-la Jeesuksen kanssa kasvoista kasvoihin Isän kodissa taivaassa. UT:n käsite "taivas" (uranos) merkitsee paitsi ilmakehää ja tähtitaivasta myös kolmatta taivasta: Jumalan asuinsijaa (MATT 6:9) ja valtaistuimen paikkaa (MATT 5:34; HEPR 8:1). Siellä apostoli Paavali sai vierailla ja sinne hän kaipasi saada muuttaa (2 KOR 12:2-4; 5:8; 2 TIM 4:18). Sinne Jeesus vei mukanaan ristin ryövärin kuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen (LUUK 23:43). Taivaallisen Isän kotiin Jeesus kertoi valmistavansa sijan myös meille omilleen (ILM 21:2-3,9-10). Sulhasesta sä-teilevää riemua, kun hän on kohdannut intiimisti mor-siamensa, verrataan Raamatussa nousevan auringon kirk-kauteen:

 

Se on kuin hääkammiosta lähtevä sulhanen, se riemuitsee kuin sankari. Se nousee taivaiden ääristä ja kiertää niiden toisiin ääriin, eikä mikään voi piiloutua sen helteeltä (PS 19:5-6). 

 

Voisiko Karitsan ja seurakunnan hääseremonia tapahtua muualla kuin Isän kodissa? Olisiko mahdollista, että ensimmäinen ja kauan odotettu läheinen yhdessäolo Sulhasen ja seurakunnan välillä tapahtuisi maan päällä, jossa ankaran ahdistuksen - sekä Paholaisen että Jumalan vihan - jäljet ovat vielä karuimmillaan? Onko niin, että seurakunta kokoontuu ensin Kristuksen bema-tuomiolle jonnekin taivaan ja maan välille, ja palaa sieltä sitten Hänen kanssaan Öljymäelle? Saapuuko meidän Herramme seurakunnalleen Ylkänä, joka noutaa morsiamensa itsel-leen, vai voittoisana Sotapäällikkönä, jota vastaanot-tamaan seurakunta nostetaan yläilmoihin? Missä seura-kunta on sinä aikana, kun Jeesus yksin polkee Jumalan viinikuurnan, ja kun Jumalan viha vuotaa maaplaneetan ylle?

Minä lopetan Juudan kaupungeista ja Jerusalemin kaduilta ilon äänen ja riemun äänen, sulhasen äänen ja morsiamen äänen, sillä maa muuttuu rauniokasaksi (JES 7:34).

 

Vastauksen antaminen näihin kysymyksiin vaikeutuu, el-lemme näe ihmiskunnan viimeistä elonleikkuuta yhtenä kokonaisuutena, suurena erottelun ajanjaksona, jol-loin vehnäsato - seurakunta ja todellinen Israel -  korja-taan talteen rikkaviljan keskeltä ja viinirypäleet poimitaan kuurnassa poljettaviksi. Viimeisen sadonkorjuun vaiheita on tarkemmin käsitelty täällä

 

Jeesuksen ajan hääperinteessä samanaikaisesti, kun hää-pari hääseremonian jälkeen tutustuu toisiinsa, avataan häävieraille ovi häähuoneeseen, jossa nautitaan juhla-ateria. Juutalaiset arvostivat hääateriaa yhdessäolon ja ilon juhlana: se saattoi kestää viikosta kahteen viikkoon sisältäen paljon musiikkia ja laulua. Muistammehan, kuinka Jeesus Galilean Kaanassa halusi auttaa hääjuhlan onnistumista muuttamalla vettä mitä parhaimmaksi vii-niksi (JOH 2:1-11).

 

Enkeli sanoi minulle: "Kirjoita: autuaita ne, jotka on kutsuttu Karitsan hääaterialle!" (ILM 19:9)

 

Hyvin monet sanankohdat vahvistavat sen, että Jeesus, seurakuntamorsian ja lukuisat häävieraat kokoontuvat Karitsan hääaterialle 1000-vuotiseen valtakuntaan. Tä-mä tapahtuu sen jälkeen, kun

● Israelin kansa on löytänyt Jeesuksen Messiaanaan

● Jeesus on saanut päätökseen Antikristuksen sotajouk-       kojen polkemisen viinikuurnassa

● Jumalan vihan maljat ovat vuotaneet maan päälle

VT:n pyhät on herätetty osaansa 1. ylösnousemuksessa.

 

Autuas se, joka saa olla aterialla Jumalan valtakunnassa (LUUK 14:15).

Jeesus sanoi: "Monet tulevat idästä ja lännestä ja asettuvat aterialle Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa taivasten valtakunnassa." (MATT 8:11)

Minä sanon teille: tästedes en juo tätä viinipuun antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa (MATT 26:29). Enää en syö pääsiäisateriaa ennen kuin se saa täyttymyksensä Jumalan valtakunnassa (LUUK 22:16).

 

Eräs Jeesuksen taivasten valtakuntaa kuvaavista ver-tauksista koski kuninkaan pojalleen järjestämiä häitä (MATT 22:2). Kuningas evästi palvelijoitaan sanomaan kutsuvieraille näin:

Kuulkaa, minä olen ateriani vamistanut, härkäni ja syöttö-eläimeni on teurastettu. Kaikki on valmiina. Tulkaa häihin! (MATT 22:4)

 

Näitä sanoja Jeesus ei osoittanut ensisijaisesti opetus-lapsilleen vaan muille juutalaisille, kansan vanhimmille, ylipapeille ja fariseuksille (MATT 21:23,43-46; 22:1,15). Jeesuksen oppilaat, siis kaikista ilmansuunnista koottava uudestisyntyneiden messiaanisten ja pakanauskovien joukko, muodostaa morsiusseurakunnan (MATT 8:11; 24:31). Taivasten valtakunnan suurella hääaterialla se ei ole kutsuvieraana, vaan saapuu sinne Kristuksen kanssa, Hänen itselleen valitsemana morsiamena. Jeesuksen ver-tauksessa Kuninkaan kutsu hääaterialle kohdistuu eri-tyisesti "valtakunnan lapsiin", Israelin kansaan. Vaikka se hengellisten johtajiensa yllyttämänä hylkäsi Messiaansa, tulee se vielä kerran ahdingossaan kääntymään Juma-lansa tykö. Silloin maapallon kaikilta kolkilta kerättävä Israelin jäännös saa yhdessä VT:n pyhien ja Kristuksen morsiamen kanssa nauttia Kuninkaan Pojan hääaterian 1000-vuotisessa valtakunnassa (MATT 8:10-12).

 

Kiittäkää Herraa, sillä Hän on hyvä ja Hänen armonsa pysyy ikuisesti. Näin sanokoot Herran lunastetut, jotka Hän on lunastanut ahdistajan kädestä ja koonnut vieraista maista, idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä. He olivat tyhmiä vaeltaessaan syntisesti ja saivat kärsiä vaivaa pahojen tekojensa tähden. Silloin he huusivat hädässään Herraa, ja Hän pelasti heidät ahdingosta. Hän lähetti sanansa ja paransi heidät. Hän pelasti heidät tuhosta  (PS 107:1-3,17-20).

Tulijoita saapuu idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä, ja he aterioivat Jumalan valtakunnassa (LUUK 13:29).

 

Jeesus puhuu vain yhdestä suuresta erottelusta maa-ilmanaikojen lopussa. Se on sadonkorjuun aika, jolloin enkelit kokoavat valitut morsiussielut Isän kotiin ja kutsuvieraat häähuoneeseen Luvattuun maahan. Päinvas-toin kuin dispensationalistit ajattelevat, tapahtuu näiden kahden vehnälajin leikkaaminen melko lyhyen ajanjakson sisällä Antikristuksen (Pedon) valtakunnan viimeisinä vuo-sina. Sadonkorjuuaika sisältää myös Jerusalemin vapaut-tamisen Antikristuksen joukoista, mitä Raamattu kuvaa kypsien rypäleterttujen leikkaamisena ja rypäleiden pol-kemisena viinikuurnassa (JOOEL 4:12-14; JES 63:1-6 ILM 14:17-20; 19:15). Samalla "puidaan" Maan päällä kas-vava rikkavilja eli "Pahan lasten" joukko (MATT 13:38-43). Enkelien vuodattamissa vitsauksissa se kokee Jumalan vihan täyttymisen ja jää odottamaan lopullista tuomiotaan (ILM 15:1; 20:11-15; 2 TESS 1:6-10).

 

Hän lähettää enkelinsä kokoamaan valittunsa neljältä il-mansuunnalta (LUUK 13:27).

Taivasten valtakunta on kuin nuotta, joka heitettiin mereen ja joka keräsi kaikenlaisia kaloja. Kun se tuli täyteen, kalastajat vetivät sen rannalle, istuutuivat ja kokosivat hyvät koreihin, mutta viskasivat kelvottomat pois. Näin käy myös maailman-ajan lopussa: enkelit lähtevät ja erottavat pahat vanhurs-kaiden joukosta. (MATT 13:47-49).

Sadonkorjuun aika on maailmanajan loppu, ja leikkuuväki on enkelit. Niin kuin rikkavilja kootaan ja poltetaan tulessa, niin tapahtuu maailmanajan lopussa. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä ja he kokoavat Hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat viettelykseksi, ja kaikki, jotka harjoittavat vääryyttä, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin. (MATT 13:36-42)

 

Jeesuksen ja enkelien toimeenpanema suuri Sadonkorjuu huipentuu Antikristuksen (Pedon) tuomitsemiseen ja Paholaisen lukitsemiseen syvyyteen tuhanneksi vuodeksi (ILM 19:19-20:3). Vasta sitten olosuhteet Maan päällä ovat valmiit 1000-vuotisen valtakunnan perustamiselle - ja hääjuhlan viettämiselle.

 

Kaikkia ihmisiä kutsutaan Karitsan hääaterialle (MATT 22: 9-10; 23:37-39; 1 TIM 2:4; 2 PIET 3:9). Kuitenkin vain pieni joukko ottaa kutsun vastaan (LUUK 12:32; ROOM 11:5; MATT 22:3,14). Yhdessä VT:n pyhien kanssa hää-salin täyttää Israelin pelastuneet ja Kristuksen seurakun-ta, jonka hääpuvun hohde muodostuu Jeesuksen vaikutta-mista vanhurskaista teoista (ILM 19:8; MATT 22:11; EFES 2:16; 5:25-27; SAK 12:10; ROOM 11:26-27). Tuntuu luonnolliselta ajatella, että hääjuhlassa seurakuntamor-sian aterioi Sulhasen kanssa samassa pöydässä (LUUK 22:30) ja kutsuvieraat, morsiusneidot ja yljän ystävät, omissa pöydissään (MATT 22:10; 25:1).

 

Sulhanen on se, jolla on morsian. Mutta sulhasen ystävä, joka on läsnä ja kuuntelee sulhasta, iloitsee suuresti hänen äänestään (JOH 3:29).

 

 

c) Odottajan osa   

 

Raamattu opettaa selvästi, että sekä morsianta että kutsuvieraita valmistetaan hääjuhlaa varten. Ennen lo-pullista pelastumistaan molemmat kulkevat ahdistuksen ajan läpi: Seurakunta valmistuu Paholaisen vihan (anti-kristillisen laittomuuden, vainon ja eksytyksen) keskellä ja Israel käy läpi puhdistavan Jaakobin ahdistuksen (Juma-lan vihan) ennen kääntymistään. Molemmat Jumala on kutsunut Kristuksessa merkittävään osaan 1000-vuoti-sessa valtakunnassa. (Näkökulmia seurakunnan valmis-tautumiseen löydät täältä.) 

 

Kaiken armon Jumala on kutsunut teidät iankaikkiseen kirk-kauteensa Kristuksessa Jeesuksessa. Vähän aikaa kärsittyänne Hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava (1 PIET 5:10).

Aurinko muuttuu pimeydeksi ja Kuu vereksi, ennen kuin Herran päivä tulee, se suuri ja pelottava. Mutta jokainen, joka huutaa avuksi Heraan nimeä, pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jeru-salemissa on pelastuneiden joukko, niin kuin Herra on sanonut. Jäljelle jääneiden joukossa ovat ne, jotka Herra kutsuu. Niinä päivinä ja siihen aikaan, Minä käännän Juudan ja Jerusalemin kohtalon (JOOEL 3:4-4:1).

 

Kihlausajan päättymistä ennakoivia lopun ajan merkkejä seuraten seurakunta joutuu valvoen odottamaan Her-ransa ja Sulhasensa ilmestymistä, mikä tapahtuu kes-kiyöllä ennalta arvaamattomalla hetkellä. Mutta on toinenkin kärsivällinen odottaja: Jumala itse. Hän odottaa uskottomuudessa elävän kansansa ja vaimonsa Israe-lin palaavan tykönsä. Sana vakuuttaa vääjäämätömästi, että vielä tällä hetkellä paatumuksessa elävien Jaakobin jälkeläisten sydän tulee kääntymään takaisin Herran tykö (2 KOR 3:14-16; HOOS 2:9; 3:5; JER 3: 20-22; HES 16: 8-15,38,42; 36:24-28).

 

Raamatun mukaan Jeesus teki nämä molemmat ihmis-ryhmät yhdeksi uudeksi ihmiseksi, pyhäksi kansaksi, sovittaessaan kummatkin Jumalan kanssa (EFES 2:14-20; SAK 12:10). Jeesuksen kautta niin juutalaisilla kuin paka-noilla on pääsy yhdessä ja samassa Hengessä Isän luo, mikä konkretisoituu Karitsan hääaterialla. Se on ihmeelli-nen juhla, jossa Jumala kihlaa Israelin itselleen ikuisesti rakkaudella, armolla, laupeudella ja uskollisuudella (HOOS 2:21-22; 14:5-6; JER 32:40-41).  

 

Mutta keskellä yötä kuuluu huuto: "Sulhanen saapuu! Men-kää häntä vastaan!" Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää, ettekä hetkeä. (MATT 25:6,13).

Sen tähden olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista (MATT 24:44).

 

Mutta Siionille, niille Jaakobissa, jotka kääntyvät synnistä, tu-lee Lunastaja, sanoo Herra. Nouse, ole kirkas, sillä sinun valkeutesi tulee ja Herran kunnia koittaa sinun ylläsi. Sillä katso, pimeys peittää Maan ja synkeys kansat, mutta sinun ylitsesi koittaa Herran kirkkaus (JES 59:20; 60:1-2). Ei sinua enää sanota hylätyksi eikä sinun maatasi autioksi, vaan sinua kutsutaan nimellä Rakastettuni ja sinun maatasi nimellä Aviovaimo, sillä Herra rakastaa sinua ja ottaa sinun maasi omakseen (JES 62:4).

 

Mutta niinä päivinä, tuon ahdistuksen jälkeen, aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan, tähdet putoavat taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät. Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilvissä suurella voimalla ja kirkkaudella, ja silloin Hän lä-hettää enkelinsä ja kokoaa valittunsa neljältä ilmansuunnalta maan äärestä taivaan ääreen. Valvokaa, sillä te ette tiedä, milloin talon Herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun sarastaessa, ettei Hän yhtäkkiä tullessaan tapaisi teitä nukkumasta. Minkä Minä sanon teille, sen Minä sanon kaikille: valvokaa! (MARK 13: 13:24-27,35-37)

 

Henki ja morsian sanovat: "Tule!". Joka kuulee, sanokoon: "Tule!" (ILM 22:17) 

Hän, joka todistaa tämän, sanoo: "Totisesti, Minä tulen pian." Aamen, tule Herra Jeesus! (ILM 22:20)