C3.3  Tunteiden säätelyn yksilöllisyys

Mielen keventämiseksi kuormittavilta tunteilta löytyy yksilöllisiä tapoja. Yksi pyrkii vaimentamaan pahan olonsa fyysisen toiminnan kautta, toinen vetäytyy yksinäisyyteen lepäämään stressinsä pois-tamiseksi, kolmas huojentaa mieltään uskoutumalla läheisilleen, neljäs pamauttaa ulos ahdistavan tuntemuksensa välittömästi paikasta ja kuulijakunnasta riippumatta. Tällä sivustolla tuntei-den säätelyllä tarkoitetaan ihmisen kykyä vaikuttaa sii-hen, mitä ja miten hän eri tilanteissa tuntee. Ymmärrämme sen kattavan tunteiden tunnistamisen, käsittelyn, hallinnan ja il-maisemisen.

Tunteiden säätelytaito on yksi Luojan ihmiseen - omaan kuvaansa - asettamista kyvyistä. Elämän aikana se kehittyy sekä luonnollisen oppimisen tuloksena että kristityllä myös Hengen sisäisenä he-delmänä. Tällä sivustolla olemme kiinnostuneita jälkimmäisestä. Vaikka tavoitteenamme on tutkia, kuinka syntiinlankeemuksen seurauksena vaurioitunut tunnesäätelykyky korjauu Kristuksessa, tarkastelemme aluksi lapsen tunnetaitojen yleistä rakentumista. Käytämme siinä lähdemateriaalina kahta erinomaista perusteosta: PsT Marja Kokkosen Ihastuttavat ja vihastuttavat tunteemme^a) ja prof. Liisa Keltikangas-Järvisen Temperamentti - ihmisen yk-silöllisyys^b).    

Lähtökohtaisen perustan jokaisen ihmisen kykyyn säädellä tun-teitaan muodostavat kolme luonnollista tekijää: geneettinen, biologinen ja psyykkinen pohja. 

a)  Synnynnäinen temperamentti

Temperamentin perinnöllisyys luo geneettisen pohjan. Se asettaa tunteiden säätelyllemme tietyt rajat. Temperamenttimme ansiosta meillä on yksilöllinen taipumus kokea, tavoitella ja vältellä erilaisia tunteita. Temperamentti on ihmisen synnynnäinen tapa reagoida asioihin. Se ilmenee esimerkiksi herkkyydessä ja voimakkuudessa stressaantua tai kiihtyä epämukavassa olossa, tyylissä ilmaista tunteita, tavassa reagoida ja sopeutua muutoksiin sekä kyvyssä kohdata uusia sosiaalisia tilanteita. Temperament-tipiirteisiin kuuluvat esimerkiksi rauhallisuus ja äkkipikaisuus, taipumus alakuloisuuteen ja hyväntuulisuuteen, sinnikkyys ja kes-kittymiskyvyttömyys, seurallisuus ja ujous. Vaikka temperament-tipiirteet ovat kohtalaisen pysyviä, tapahtuu niiden ilmiasussa kuitenkin iän mukana muutoksia biologisen ja psyykkisen kyp-symisen (alla kohdat b ja c) myötä. Ihanteellista olisi, jos lapsen temperamentti ja varhaisen kasvuympäristön odotukset seuraa-vassa kuvattuine resursseineen sopisivat toisiinsa.

b)  Varhainen vuorovaikutus lapsen ja vanhemman välillä

Tunteiden säätelykyvyn biologinen pohja kytkeytyy ihmisen aivojen kehittymiseen parina ensimmäisenä elinvuotena, jota kutsutaan lapsen ja vanhemman välisen varhaisen vuorovai-kutuksen ajaksi. Hyvä varhainen vuorovaikutus tarjoaa lapselle kokemuksia, joista aivojen toiminnallinen järjestäytyminen hyötyy. Lapsen stressinsietokyvyn, itsehillinnän, tunteiden säätelykyvyn ja myöhempien ihmissuhteiden muodostumisen kannalta toivottavaa olisi, että vanhempi olisi lapsensa saatavilla, pystyisi havain-noimaan herkästi lapsen tunnetiloja ja vastaamaan lempeästi, oikea-aikaisesti ja johdonmukaisesti hänen viesteihinsä (itkuun, kiljahteluun, hymyilemiseen, katsekontaktin etsimiseen jne). Aikui-nen, joka kykenee asettumaan vauvan tai pikkulapsen rinnalle, hänen tunnetilaansa riittävän hyvin virittäytyneenä ja oman tun-neilmaisunsa lapsen ilmaisuun mukauttaneena, alkaa näyttäytyä lapsen silmissä turvalliselta ja luotettavalta ihmiseltä, jonka toiminta on ennakoitavissa ja joka kannattelee häntä stressaavien tilanteiden yli. Siten lapsi oppii lieventämään negatiivisia sekä vahvistamaan ja jakamaan positiivisia tunnetilojaan eli sovittamaan tunneilmaisunsa ympäristön odotuksiin.

Varhaislapsuuden tärkeimpiä kehitystehtäviä onkin tun-teiden säätelyn opettelu ja hallintaan ottaminen.

Turvallisesti vanhempaansa kiintynyt lapsi rohkenee myöhemmin elämässään etsimään apua myös muilta ihmisiltä ja käyttämään sosiaalista tukiverkkoaan tunteidensa käsittelyyn. 

c)  Vanhempien malli, kasvatustyyli ja perheen

     tunneilmasto

Nämä kolme osatekijää rakentavat psyykkistä pohjaa tunteiden säätelykyvyn oppimiselle. Vanhemmat opettavat omalla esimer-killään lapselleen, kuinka tunteisiin kannattaa suhtautua. Van-hempiensa käyttäytymisestä lapsi pystyy päättelemään, ovatko tunteet mielihyvän ja motivaation lähteitä, välttämättömiä pahoja vai tarpeetonta humpuukia. Keskeistä on myös se, oppiiko lapsi mieltämään tunteet hallittavissa oleviksi vai uhkiksi. Vanhemmat osoittavat toimillaan, mitä tunteita on tarpeen missäkin tilanteessa säädellä ja millä keinoin. Vanhemmat, jotka turhautuessaan usein vihastuvat, korottavat ääntään tai vetäytyvät esimerkiksi ovea paiskoen yksinäisyyteen, eivät tarjoa jälkikasvulleen mallia ra-kentavasta tunteiden säätelystä. Jos sen sijaan lapsi havainnoi vanhempiensa puhelevan tunteistaan empaattisesti ja hän voi itse keskustella heidän kanssaan avoimesti omistaan, vahvistuu lapsen tunteisiin liittyvä oikea tietoisuus ja taito käsitellä niitä ra-kentavasti. Hän oppii ymmärtämään tunteiden heräävän mm. täyttyneistä tai täyttymättä jääneistä toiveista, realistisista tai kohtuuttomista odotuksista, ilosta ja onnistumisista, epäoikeu-denmukaisuudesta, surusta ja kärsimyksestä, uhkista, elämyksistä ja muistoista. Näin lapsi näkee erityisesti tunteiden myönteisen merkityksen kaikessa inhimillisessä vuorovaikutuksessa: Tunteiden jakamisen avulla voimme ymmärtää toisen ihmisen mieltä sekä kokea ymmärretyksi tulemista ja yhteenkuuluvuutta. 

Paitsi vanhempien esimerkillä myös heidän kasvatustyylil-lään on havaittu olevan merkitystä lapsen tunteiden säätelyn kehittymiselle. Erityisesti näyttää olevan oleellista, kasvattavatko vanhemmat lastaan

                  ● autoritatiivisesti,

                  ● autoritaarisesti,

                  ● sallivasti vai

                  ● välinpitämättömän laiminlyövästi.

Autoritatiiviselle kasvatustyylille on tyypillistä mm. lasta kohtaan osoitettu lämpö ja hyväksyntä, lapsen tekemisten kan-nustava ohjaaminen, hänen tunnetilojensa huomioiminen ja aja-tustensa kuunteleminen. Vanhempien valtaa ja lapsen tottele-vaisuutta korostavaa autoritaarista kasvatustyyliä ilmentävät ankara kuri, lapsen moittiminen ja kurittaminen sekä hänen tahtonsa (mielipiteittensä ja tunteittensa) ohittaminen. Sen on havaittu liittyvän lapsen huonoon tunteiden säätelykykyyn. Tun-teiden säätelyn kehittymistä jarruttaa selvästi myös edellisen vastakohta: täysin salliva kasvatustyyli. Siinä vanhemmat hy-väksyvät helposti ja kritiikittömästi lapsensa mieliteot, hemmot-televat häntä mielellään, ovat perheen sääntöjen ja rajojen asettamisessa epäjohdonmukaisia eivätkä edellytä jälkikasvultaan vastuullisuutta tai itsehillintää. He pyrkivät suojelemaan lastaan pettymyksiltä ja ikävystymiseltä. Välinpitämättömällä kasva-tustyylillä lapseensa suhtautuvat vanhemmat ovat jotenkin ulkoistaneet kasvatusvastuunsa; he eivät osaa tai jaksa olla kiinnostuneita lapsen kuulumisista, tunteista ja ajatuksista eivätkä juurikaan aseta rajoja lapselleen tai ohjaa hänen käyttäytymistään. He jäävät emotionaalisesti etäisiksi lapselleen, joka usein pitää itseään arvottomana, kokee hylkäämisen tunteita ja kyvyttömyyttä selvitä haastavista tilanteista.

Kolmas tekijä lapsen tunteiden säätelykyvyn psyykkisen pohjan rakentumisessa näyttää olevan perheen yleinen tunneilmapiiri. Vanhemmat voivat tietoisesti tukea lapsensa tunnetaitojen kehitystä tunteiden ilmaisemiseen rohkaisemalla, tunteita nimeä-mällä, tunteiden taustalla vaikuttavia syitä pohtimalla ja niiden rakentavia käsittelykeinoja neuvomalla. Vanhempien sopuisa parisuhde, myönteiset käytännöt ilmaista tunteita sekä lapsen mielipiteiden arvostaminen luovat suotuisaa tunneilmastoa. Sen sijaan tunteiden kielteisten ilmaisutapojen, ankaran kurin, tun-teiden mitätöimisen tai keskustelemattomuuden värittämä ilmapiiri ei tarjoa lapselle mahdollisuutta harjoitella turvallisesti rakentavia ja joustavia tunteiden säätelykeinoja. Tällöin lapsen kyky tunnistaa ja ilmaista toisille omia tunteitaan vaikeutuu.

Edellä olevan perusteella on selvää, että emme kanna yksin vastuuta kaikista tunteiden käsittelytaidossamme ilmenevistä puutoksista. Temperamenttimme puitteissa se on syntymämme jälkeen kehkeytynyt hämmästyttävän monen vaikutustekijän sum-mana. Tunteiden säätelyn terve kehittyminen häiriöille alttiin varhaisen vuorovaikutuksen pohjalta tai tunneköyhässä, vaativan ankarassa, vähättelevässä, vikoilevassa ja alistavassa kasvuym-päristössä on haastavampaa kuin turvalliseen kiintymyssuhtee-seen perustuvassa, hyväksynnän, toisen kuuntelemisen ja roh-kaisemisen sävyttämässä ilmapiirissä.

Olipa menneisyytemme tässä suhteessa millainen tahansa, on äärimmäisen lohduttavaa tietää, että Jumala näkee tarkalleen kaikki aikaisemmat elämänvaiheemme. Hän tuntee tun-nesolmumme ja vajavuutemme emootioittemme käsitte-lyssä. Tämän ”diagnoosin” Hän on edeltäpäin nähnyt ja armol-lisesti ottanut huomioon jo silloin, kun Hän on laatinut suunni-telman elämäämme varten. Jumalalla on aikataulu mielemme uu-distamiseksi myös tältä osin.

Emme siis ole vastuussa kasvuympäristömme niukoista resurs-seista perustarpeittemme tyydyttämisessä ja myönteisen kasvuil-maston luomisessa. Sen sijaan kontollamme on vastuu siitä, päästämmekö Kristuksen valon vapaaksi "vakkojemme" alta eli

sallimmeko Jumalan parantavan rakkauden ja vapaut-tavan totuuden tästä eteenpäin ulottua lukkiutuneiden tunteittemme avaamiseen sekä haitallisten tunnereak-tioittemme ja virheellisten uskomustemme korjaami-seen.

Seuraavalla sivulla C3.4 pohdimme vielä lapsuuskodin merkitystä omakuvan ja jumalakuvan muodostumisen kannalta. Sitten si-vulla C3.5 hahmotamme seurakunnan roolia sellaisen jäsenensä tukemisessa, jonka oma- ja jumalakuvan menneet elämänvaiheet ovat lyöneet säröille. 

Näin sanoo Herra: ”Minä olen kuullut sinun rukouksesi ja nähnyt kyyneleesi. Minä parannan sinut.” (2 KUN 20:5) Sinun haavasi Minä kasvatan umpeen, Minä parannan sinun vammasi, sanoo Herra (JER 30:17). 

Minä olen Herra sinun Jumalasi, Israelin pyhä, sinun Pelastajasi. ... sinä olet silmissäni kallis ja arvokas ja ... Minä rakastan sinua. Älä pelkää, sillä Minä olen sinun kanssasi (JES 43:3-5).

Sinä saat minun lamppuni loistamaan. Herra, minun Jumalani, valaisee pimeyteni (PS 18:29). Eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville (MATT 5:14-15).

Vanhurskaitten polku on kuin aamun koitto, joka kir-kastuu kirkastumistaan täyteen päivään saakka. Van-hurskaitten valo loistaa iloisesti, mutta jumalattomien lamppu sammuu (SNL 4:18; 13:9).