B8  Korona ja seurakunta                                         13.1. 2022

 

 

Koronaepidemian on sanottu olevan Jumalan sallima vitsaus maailmalle. Ajatellaan sen osoittavan ihmisen avuttomuuden ja vetävän häntä takaisin Luojansa yhteyteen. Varmasti näin onkin. Jatkuvan hyvinvoinnin keskellä ihmisen on vaikea nähdä tarpeensa katua syntejään ja turvautua Jumalan anteeksiantamukseen Kristuksessa. Tässä mielessä korona saattaa osaltaan olla murtamassa ylpeän ihmisen riippumat-tomuutta Jumalasta. Näyttäessään kuinka hauraalle pohjalle rakentuu sokea luottamus ihmisviisauteen se ohjaa etsimään apua Kaikkivaltiaalta.

 

Koronakeskustelua seurakunnan sisällä seuranneena huo-maan, että pandemialla on ollut toinenkin funktio: Se on palvellut koetuksena myös Herran omille. Nyt en tarkoita sitä, että koronarajoituksista johtunut yhdessäolon (ja uhri-tulojen) vähentyminen seurakunnassa on haastanut kristittyjä etsimään entistä hartaammin Herran kasvoja rukouksessa. Seurakuntaa kohdanneella koetuksella en tarkoita sitäkään, että olemme joutuneet ottamaan käyttöön uudenlaista tekniikkaa evankeliumin esillä pitämiseksi. Mielessäni on häirintä, jota paha kolmikko (maailma, kuolettamaton liha ja henkivalta) kohdistaa seurakuntaan poikkeuksellisen tilanteen välityksellä. Se pyrkii käyttämään koronaa hyväksi usko-vien keskinäisen yhteyden rikkomisessa ja pelon liet-somisessa heidän elämäänsä. Tällaisessa paineessa on myönteinenkin puoli: se on herättänyt meidät valvomaan ja vastustamaan paholaisen juonia entistä voimallisemmin.

     

 

a)  Yhteys koetuksella

 

Olen kertonut sivulla sivulla D9 omasta kamppailustani koro-narokotteen suhteen. Perimmäinen turvamme ei ole lääk-keessä, vaikka sitä ottaisimmekin. Toisaalta Taivaallinen Isä pitää huolta niistäkin lapsistaan, jotka syystä tai toisesta eivät halua antaa rokottaa itseään. Suuren Varjelijamme edessä asemamme ei muutu olipa päätöksemme tässä asiassa kumpi tahansa. Mikään ei voi erottaa meitä Hänen rakkau-destaan (ROOM 8:38-39). 

 

Tämän totuuden tulisi rokotuskysymyksessä hallita suhdet-tamme veljiimme ja sisariimme. Ajattelumme ja sanamme eivät saisi tuottaa rajalinjaa rokotettujen ja rokottamattomien välille seurakunnassa. Paheksumiset, moitteet ja syyllistämi-nen ovat vastustajan kylvöä, joka käyttää tilaisuutta hyväk-seen rapauttaakseen kristusruumiin jäsenten keskinäistä yh-teyttä.

 

Vaikka olemme vapaat koronalääkkeen ottamiseen nähden, emme ole vapaita vastuusta niitä uskonveljiämme ja -si-sariamme kohtaan, joiden luottamus Jumalan huolenpitoon on heikompi. Tarkoitan sitä, että uskon määrä, joka on Jumalan lahja, ei tässä asiassa ole sama kaikilla uskovilla. Sen vuoksi meidän tulee käyttäytymisessämme ja terveys-turvallisuuden harjoittamisessa ottaa huomioon toiset yhteisömme jäsenet eikä elää itsellemme mieliksi.

 

Apostoli Paavali opettaa aiheesta roomalaiskirjeen 14. luvussa ja 1. korinttilaiskirjeen 10. luvussa. Seurakun-nassa oli ihmisiä, jotka ei-pelastuskysymyksissä toimivat omaperäisellä tavalla. Joku heistä valitsi ravinnokseen pel-kästään vihanneksia, toinen uskoi saavansa nauttia kaikkea ruokaa. Joku arvosti tiettyjä päiviä enemmän kuin muita, toinen taas piti kaikkia päiviä yhtä hyvinä (ROOM 14:2,5). He kaikki olivat tehneet ratkaisunsa Herransa edessä ja halusivat elämässään etsiä Hänen kunniaansa (ROOM 14:6-8; 1 KOR 10:31). Paavali neuvoi tarkasti, kuinka tällaisten keskenään eri tavalla ajattelevien kristittyjen tuli ottaa huomioon toi-sensa:

 

Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö. Joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on hyväksynyt hänetkin omaksensa. Mikä sinä olet tuo-mitsemaan toisen palvelijaa? (ROOM 14:3-4)

 

Paavali menee vieläkin pitemmälle. Hän opettaa upeasti, kuinka meidän tulee käyttäytymisessämme tietyissä tilan-teissa luopua omasta vapaudestamme toisen hyväksi. Uskos-saan vahvan tulee toimia niin hienovaraisen rakentavasti, ettei heikompiuskoisen omatunto tule loukatuksi:

 

Mutta jos veljesi tulee murheelliseksi ruuastasi, sinä et enää vaella rakkauden mukaan. Älä ruuan vuoksi turmele Jumalan työtä. Kaikki tosin on puhdasta, mutta ihmiselle on pahaksi, jos hän syömisellään louk-kaa omaatuntoaan. On hyvä olla syömättä lihaa ja juomatta viiniä ja välttää muutakin, mistä veljesi loukkaantuu. (ROOM 14:15,20-21)

 

Itse asiassa kohdassa 1 KOR 10:27-33 Paavali ulottaa tämän, pelastuksen evankeliumiin kuulumattomiin ulkonaisiin asioihin liittyvän, käyttäytymisperiaatteen myös arkielämään ei-usko-vien kanssa. Hän ei halunnut olla loukkaukseksi kenel-lekään, vaan yritti kelvata kaikille, jotta he ottaisivat häneltä vastaan tärkeimmän: pelastussanoman Jeesuksesta.

 

Vaikka suhteemme tällä hetkellä tarjolla olevaan korona-lääkkeeseen on valinnanvarainen asia, jolla ei ole vaikutusta jumalayhteyteemme, olemme mielestäni silti velvolliset sovel-tamaan käyttäytymisessämme edellä kuvattua Paavalin peri-aatetta. Meidän tulee huomioida seurakunnassamme ja lähimmäisteme keskellä ne, joilla ei ole samanlaista uskon määrää ja vapautta kuin itsellämme. Kaikilla ei ole yhtä voimakasta luottamusta Jumalan huolenpitoon epidemian kurimuksessa kuin meillä. Sen vuoksi

vastuumme on osoittaa hyväksyvää rakkautta kai-kille rokotuskäsityksestä riippumatta ja olla louk-kaamatta ketään välinpitämättömällä asenteella tar-tunnan ehkäisemistoimiin.

 

Tällä tavalla rakentavasti menetellen emme anna pahalle mitään tilaisuutta käyttää koronatilannetta seurakuntayhtey-den häiritsemiseen eripuraa synnyttämällä. Joka tapauksessa-han tautitilanne maailmassa on täysin Jumalan hallinnassa ja seurakunta Hänen varjeluksensa keskipisteessä. 

 

Heikkouskoista hoivatkaa rupeamatta väittele-mään mielipiteistä (ROOM 14:1; PR 38). Älköön ku-kaan etsikö omaa etuaan vaan toisen (1 KOR 10:24).

 

Joka tällä tavoin palvelee Kristusta, on Jumalalle mie-luinen ja kelpaa myös ihmisille. Tavoitelkaamme siis sitä, mikä edistää rauhaa ja keskinäistä raken-tumistamme (ROOM 14:18-19).

 

Meidän vahvojen tulee kantaa heikkojen vajavai-suuksia eikä elää itsellemme mieliksi. Olkoon kukin meistä lähimmäiselleen mieliksi hänen parhaak-sensa, että hän rakentuisi (ROOM 15:1-2).       

 

 

 

b)  Pelon profeetat

 

Toinen pahan henkivallan metodi hämmingin synnyttämiseksi seurakunnan keskelle on pelon profeettojen käyttäminen viestinviejinä. Poikkeuksellisina aikoina heidän sanomiensa määrä lisääntyy voimakkaasti. Heidän ennustuksensa tule-vaisuudesta herättävät pelkoa ja toivottomuutta ja muodos-tavat siten räikeän ristiriidan Uuden Testamentin mukaiselle profetialle:

Profetoiva sen sijaan puhuu ihmisille rakentumi-seksi, kehotukseksi ja lohdutukseksi (1 KOR 14:3). 

 

Pelon profeetat ovat hankalasti tunnistettavia, sillä he ope-roivat hengellisyyden nimissä ja saattavat olla jopa uudesti-syntyneitä kristittyjä. Tämän kirjoittaja on saanut heiltä runsaasti postia, joka koskee koronapandemiaa ja siitä sel-viytymistämme. Viesteistä en ole löytänyt kiitollisuutta ja iloa siitä, että Jumala valvoo seurakuntaansa epidemian keskellä. Ne eivät sisällä rohkaisua ja lohdutusta, vaan varoituksia, uhkia ja pelon näköaloja. Pelon profeettojen ennustukset eivät ole Raamatun avulla perusteltavissa, vaan nousevat hei-dän omasta järkeilystään - ehkä traumoistaan. Olen löytänyt niistä mm. seuraavankaltaisia fataalisia väittämiä:

 

 "Jos seurakunnan ylösotto (tempaus) ei tapahdu pian, niin kohta ei ole enää temmattavia, koska suurin osa us-kovistakin on ottanut "rokotteen" ja kuolee muutaman vuoden sisällä - parhaiden asiantuntijoiden mukaan."

"Rokotettu seurakunta lietsoo Jumalan vihan pätsiä. Se on päättänyt jättää huomiotta Jumalan Sanan, vaikka sen olisi pitänyt tietää tarkemmin." 

"Seurakunnan jäsenet ovat rokotuksen hyväksymisen myötä hyljänneet Herran. Heidän syntinsä on noussut niin rajulle tasolle, ettei Hän jatkossa kuule heidän rukouk-siaan, vaan tuo heille tuhon (JER 11:4)."

 

Näissä tuomion "profetioissa" ei kuulu Hyvän Paimenen ääni, joka etsii ja kutsuu eksynyttäkin lammasta kärsivällisesti. Ne kutistavat Kaikkivaltiaan voimattomaksi varjelemaan kaikkia lapsiaan.

 

Pelon profeettojen mielestä suurin osa Kristuksen seurakunnasta hyljännyt Jumalan sanan, koska se ei ole sieltä löytänyt neuvoa koronalääkkeestä kieltäy-tymiseen.

 

Raamattua uskollisesti tutkiva oppimaton uskova ei voi olla tietoinen kaikista rokoteaineen myönteisistä ja kielteisistä vaikutuksista, kun hän tekee päätöksen ottaa tai olla otta-matta sitä. Hänen täytyy luottaa rakastavan Isän armolliseen huolenpitoon kaikissa tilanteissa ja levätä Jeesuksen lupaus-ten varassa: 

 

Jos he juovat jotakin kuolettavaa, se ei vahingoita heitä (MARK 16:18).

Olen näet varma siitä, ettei ... mikään nykyinen eikä mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rak-kaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, mei-dän Herrassamme (ROOM 8:38-39).

 

Minun lampaani kuulevat Minun ääneni. Minä tunnen ne, ja ne seuraavat Minua. Minä annan heille iankaikkisen elämän. He eivät ikinä joudu hukkaan, eikä kukaan ryöstä heitä Minun kädestäni. Isäni, joka on antanut heidät Minulle, on kaikkia suurempi, eikä kukaan voi ryöstää heitä Minun Isäni kädestä (JOH 10:27-29).

 

Toisaalta vahingossa ja tahtomattaan kukaan Hengessä vael-tava kristitty ei joudu laittoman eksytyksen valtaan. Koro-narokotuksen vastaanottaminen tai siitä kieltäytyminen ei vielä ole antikristillisen arvomaailman omaksumista. Luon-nollisesti kaiken yhteiskunnan tarjoaman avun yhteydessä tulee valvoa tarkasti, edellyttääkö sen vastaanottaminen sanan vastaisten arvojen hyväksymistä ja käyttäytymistä. Kuten ILM 13:15-17 ennakoi ihmiskunnan taloudellinen toi-meliaisuus (eli kaupankäynti) tullaan lopun ajan päätöshet-kissä Väärän Profeetan toimesta sitomaan Antikristuksen val-vonnan alle.    

 

Rakas uskova ystäväni, oletpa päätynyt rokottamisen osalta kumpaan tahansa ratkaisuun, älä anna pelon profeettojen millään tavalla häiritä luottamustasi Kristukseen. Hän on kestävä turvamme! (Luepa uudestaan PS 91:1-16!) Kuuntele Hänen ääntään sanan kautta; ole kuuliainen Hänelle! Jeesus on Hyvä Paimen, joka johdattaa ja varjelee omiaan loppuun asti lahjoittaen heille tulevaisuuden ja toivon. Älä salli valhepaimenten horjuttaa uskoasi Häneen ja rauhaasi Hänessä! Älä anna heidän tuomitsevien viestiensä saada sijaa mielessäsi (ROOM 14:3-4,10; JAAK 4:12). Kristuksen Henki ei ole syyllistävä eikä toivottomuuteen lannistava, vaan syn-tejämme murehtiessaankin Hän aina neuvoo turvautumaan Jeesuksen lunastusarmoon ja anteeksiantamukseen.

 

Heittäkää kaikki murheenne Hänen päällensä, sillä Hän pitää teistä huolen. Olkaa raittiita, valvokaa. Teidän vastustajanne, Paholainen, kulkee ympäri kuin ärjyvä leijona etsien, kenet voisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa. (1 PIET 5:7-9)

 

Kaiken armon Jumala on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa Jeesuksessa. Vähän aikaa kärsittyänne Hän on teidät valmistava, teitä tu-keva, vahvistava ja lujittava. Hänen on valta aina ja iankaikkisesti. (1 PIET 5:10-11)